Toimintaryhmät

Ruokaryhmä (Ruokatorstai ja MieTo-info)

Vastaa mm. Ruokatorstain järjestelyistä ja lahjoitusleivän noudosta Kanniston leipomosta. Lahjoituksena saatava leipä hyödynnetään yhteisillä aterioilla ja kahvileipänä yhdistyksen tilaisuuksissa. Ylijäämä jaetaan jäsenille.

Ruokatorstain kokkailusessioon ovat kaikki halukkaat tervetulleita. Päivä huipentuu yhteiseen lounaaseen ja MieTo-infoon, missä jaetaan tietoa toimintaan tutustuville ja tiedotetaan yhdistyksen ajankohtaisista asioista.

Liikkeelle-ryhmä

Järjestää monipuolista liikuntaa, lajeina mm. uinti, vesijuoksu, kuntosali, keilailu, jalkapallo, minigolf, luontoretkeily, kävely, jooga, pilates etc. Ryhmä pyrkii myös järjestämään edullisia lippuja lätkä- ja futismatseihin ja muihin liikuntatapahtumiin kiinnostuksen mukaan. Ryhmä tekee retkiä sekä tutustuu kiinnostaviin paikkoihin. Toiminta on osallistujille maksutonta.

Kulttuuriryhmä

Pitää Mietolaiset ajan hermolla kulttuuriasioista; käy elokuvissa, teatterissa, konserteissa, museoissa, taidenäyttelyissä. Ryhmä järjestää myös omaehtoista kulttuuritoimintaa; osallistuu aktiivisesti vuosittaiselle Mieli ry:n koordinoimalle Mental Health Art Week -hyvän mielen kulttuurin ja taiteen toimintaviikolle, järjestää taideleirejä, työpajoja etc. Kultuuriryhmä saa hyvää vetoapua Niemikotisäätiön Villa Borgiksen kulttuuritoimijoilta ja on itsekin aktiivisesti Villa Borgiksen kulttuuritoiminnassa mukana.

Puutarharyhmä

Toimii etupäässä Vartiosaareen Kiekko-huvilalla, missä mietolaisilla on oma kasvimaa. Satoa saadaan pitkin kesää ja mm. yrttejä riittää säilöttäväksi myös talvenkin varalle.

Kädentaitoryhmä

Neuloo, virkkaa, nikkaroi… Ryhmässä tutustutaan myös vanhaan kulttuuri- ja käsityöperinteeseen ja ylläpidetään sitä. Nikkaroimaan pääsee myös Vartiosaaren Kiekko-huvilalla, missä löytyy aina jotain korjattavaa.

”Kuha kalastellaa”-ryhmä

”Kuha kalastellaa” on mietolaisten oma kalastuskerho, joka toimii ympäri vuoden. Kesällä ongitaan, jigaillaan, virvelöidään ja pyydetään kalaa katiskoilla. Talvella pilkitään. Verkkokalastusta harrastetaan ympäri vuoden. Saaliit jaetaan tai syödään suoraan jäsenten ja osallistujien kesken.

Tutustu myös toimintamme vapaaehtoistehtäviin.