Rakastava ystävällisyys parisuhteessa

26.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

Metta on rakastavaa ystävällisyyttä, universaalia rakkautta kaikkea kohtaan. Pohjois-Carolinan yliopistossa on tutkittu Metta-harjoituksen vaikutusta parisuhteeseen, kun molemmat puolisot harjoittavat.

Tutkimusten mukaan Metta lisää läheisyyttä pariskunnan välillä. Rakkauden antaminen itselle ja ympärillä oleville, lisää yhteyttä toisiin ihmisiin. Kuten esimerkiksi kiitollisuuden päiväkirjan avulla vahvistetaan positiivisien asioiden vahvuutta elämässä, Metta-harjoituksen avulla vahvistetaan rakkauden tunnetta.

Kun harjoittaessa koemme saavamme rakkautta, olotila luonnollisesti paranee. Kukapa ei rakkaudentunteesta pitäisi? Rakkauden tunne saa luottavaiseksi maailmaa kohtaan, se antaa voimaa jaksaa ja tuo hymyn huulille. Rakkaus vahvistaa. Oma hyvä olotila antaa meille myös voimia kuunnella ja auttaa toisia. Kun emme ole kiinni omissa sisäisissä taisteluissamme, meillä on mahdollisuus huomata toiset ihmiset ja reagoida heidän tarpeisiinsa. Hyväksymme myös helpommin toiset ihmiset sellaisina kuin he ovat.

» Lue kokonaan: Rakastava ystävällisyys parisuhteessa

    Nauru pidentää ikää

    23.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

    Miksi nauru vähenee monen aikuisen elämässä iän kasvaessa? Onko syytös turhaan nauramisesta iskostettu mieliimme niin voimakkaasti, että olemme varovaisia nauramisen suhteen?

    Nauru pidentää ikää – tutkitusti. Huumori voi auttaa monessa tiukassa tilanteessa. Nauru madaltaa stressihormonia ja se voi myös auttaa ottamaan etäisyyttä vaikeaan tilanteeseen tai tunteeseen.

    Aikuisen elämä on usein velvollisuuksia täynnä. Pidämme huolta perheestämme ja saatamme kokea painetta toimeentulosta. Omaa kalenteria suoritetaan ja viikoista tulee herkästi agilityratoja. Kiirehdimme paikasta toiseen ja yritämme selvitä kaikista tehtävistämme. Kun elämä menee suorittamiseksi ja kiirehtimiseksi, ei ole ihme että ilo ja nauru eivät ole herkässä.

    » Lue kokonaan: Nauru pidentää ikää

      Vartiosaaren kaavoituksesta

      22.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

      Vartiosaaren laaditaan osayleiskaavaa. Suunnittelun aluksi laaditaan erilaisia periaatteellisia vaihtoehtoja saaren tulevaksi käytöksi. Vaihtoehtojen avulla hahmotellaan, millainen asuinalue Vartiosaari voisi tulevaisuudessa olla vai kehitetäänkö Vartiosaarta pelkästään virkistysalueena. Tavoitteena on, että kaupunkisuunnittelulautakunta valitsee yhden periaatevaihtoehdoista jatkosuunnittelun pohjaksi vuoden 2013 alussa. Myös Vartiosaaren liikenneyhteyksiä selvitetään. Yleiskaava 2002:ssa Vartiosaari on merkitty selvitysalueeksi.

      Kaupunginsuunnitteluvirasto on avannut Vartiosaaren tulevan käytön suunnittelun tiimoilta verkkoon kaksi ideointisivustoa. Omat ideointisivunsa on avattu “Vartiosaari virkistysareenana” ja “Tulevaisuuden asuinalue Vartiosaaressa” osioille. Ne löytyvät näistä linkeistä:

      http://ksv.hel.fi/fi/projektisivu/vartiosaari/ideoi-vartiosaari-virkistyssaarena

      http://ksv.hel.fi/fi/projektisivu/vartiosaari/ideoi-vartiosaareen-asumista

      Ideoida voi nimellä tai anonyymisti. Muiden lähettämät ideat on nähtävissä ja niitä voi kommentoida. Palautteen, ideoiden ja kommenttien jättäminen ei tule tätä helpommaksi.

        Miten meditoida kotona?

        17.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

        Mindfulness- ja meditointipodcasteja on ilmaiseksi tarjolla iTunesissa ehkä jopa satoja. Valinnan varaa riittää. Olen löytänyt sieltä lukuisia laadukkaita ohjeita, joita voin suositella. Alla kerrottu muutama. Podcastit ovat englanniksi. Niitä pääsee lataamaan ilmaiseksi podcasteina sen jälkeen, kun on asentanut iTunes-ohjelman tietokoneelle.

        Apua nukahtamiseen
        Meditointi itsessään auttaa rentoutumaan ja nukahtamaan. Tutkitusti meditoiminen myös parantaa unen laatua. Hyvä tapa on tehdä meditointiharjoite nukkumaan mennessä, jo sängyssä maatessa. Mikäli mahdollista, kannattaa ladata podcasteja tai mp3:sia iPodiin tai mp3-soittimeen ja pitää soitinta yöpöydällä, jotta yöheräämisiä voi “hoitaa” kuuntelemalla meditointiohjeet keskellä yötäkin muita häiritsemättä.

        The Meditation podcast.com tarjoaa “Falling asleep” -meditointiohjeet nukahtamiseen. Heidän sivuiltaan voi ladata ohjeet myös mp3 -muodossa. The Meditation podcast.com on suunniteltu kuulokkeilla kuunneltaviksi. Meditation station tarjoaa syvää unensaantia auttavan harjoituksen “ZZZZZZ”. Taustalla rauhoittavaa musiikkia. Loppuharjoitus on pelkkää musiikkia.

        » Lue kokonaan: Miten meditoida kotona?

          Kansanedustaja Outi-Alanko Kahiluoto MieTon vieraana

          11.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

          Tarjolla oiva mahdollisuus tavata paikallinen kansanedustaja!

          Kansanedustaja Outi-Alanko Kahiluoto on MieTon vieraana ja alueen asukkaiden tavattavissa perjantaina 13.1. klo 10.30 alkaen asukastalo Ankkurissa (Herttoniemenranta, Paasivaarankatu 6, 00810 Helsinki).

          Tervetuloa paikalle keskustelemaan Outin kanssa sinua kiinnostavista asioista.

            Näkymättömäksi muuttuva irtisanottu

            10.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

            YT-uutiset ovat tulleet pysyväksi osaksi arkeamme. Varmasti jokaisen lähipiiriin kuuluu jo joku, joka on käynyt prosessin läpi. Toiset ovat käyneet läpi jo useamman prosessin.

            Monelle joka saa pitää työpaikkansa tulee syyllisyyttä siitä, että itse sai pitää työnsä, mutta työkaveri joutui lähtemään. Syyllisyyden kanssa saattaa joutua painimaan pitkään ja toisen kohtalon sureminen saattaa haitata omaa työkykyä.

            Monesti ihmiset selittelevät jälkikäteen kaikki tehdyt päätökset parhaimmiksi mahdollisiksi, jotta oma olo helpottuu. Me tutkitusti haluamme vahvistaa omia käsityksiämme, emmekä etsi tietoa mikä saattaisi muuttaa ajatteluamme. Tästä saattaa seurata se, että omia virheitä ei haluta huomata, eikä niistä silloin voi oppia. Olen kuullut monia karuja ja julmia irtisanomisia, vaikka asian olisi voinut helposti hoitaa lempeämmin ja vähemmän traumatisoivasti.

            » Lue kokonaan: Näkymättömäksi muuttuva irtisanottu

              Miten kohtelet itseäsi?

              6.1.2012 | Kirjoitti: Kommentoi »

              Miksi meidän on usein vaikea antaa lempeyttä ja ystävällisyyttä itsellemme? Toisille niitä kuitenkin usein suomme.

              Olemme usein ankarimpia itsellemme. Ihan kuin itseämme kohtaan meillä olisi eri kriteerit. Muille sallimme inhimillisyyden ja virheet. Itse pitäisi onnistua täydellisesti. Omat mokamme jäävät usein myös pyörimään ajatuksiimme, joissa ne voivat nousta pinnalle aika ajoin jopa vuosia. Sieltä nämä ikävät epäonnistumiset vaikuttavat ajatteluun itsestämme ja sitä kautta saattavat jopa rajoittaa toimintaamme.

              Myötätunto itseä kohtaan muuttaa asioita. Se lopettaa syyllisyydessä pyörimisen. Ei haittaa vaikka olemme tehneet virheen. Hyväksymme oman inhimillisyytemme ja kehitymme oppimalla siitä. Aina voi myös pyytää anteeksi, jos olemme toista vahingoittaneet.

              » Lue kokonaan: Miten kohtelet itseäsi?

                Hyvää Uutta Vuotta 2012

                31.12.2011 | Kirjoitti: Kommentoi »

                MieTo ry kiittää kaikkia kuluneen vuoden aikana mukana toiminnassaan olleita henkilöitä ja yhteistyökumppaneita.

                Onnea ja menestystä alkavalle uudelle vuodelle 2012.

                Hyviä uutisia! Mieto saa alkuvuodesta Kettutien nuorisotalon tilat päiväkäyttöön. Kettutiellä koonnutaan maanantaisin ja torstaisin 9.1. alkaen klo 10. Osoite: Kettutie 8 b. Kokkaaminen jatkuu perinteisesti perjantaisin Ankkurissa 13.1. lähtien klo 10:ltä.

                  Tavoitetta kohti

                  30.12.2011 | Kirjoitti: Kommentoi »

                  Meillä on erilaisia syitä viivytellä asioiden suhteen. Uskottelemme itsellemme, että vaikka tänään ei tee mieli mennä lenkille tai kieltäytyä jälkiruuasta tai imuroida, niin huomenna varmastikin se on mielekkäämpää. Useimmiten näin ei kuitenkaan ole. Inho jotain asiaa kohtaa ei ole päiväkohtaista vaan jotain aiemmin opittua, sisällämme olevaa. Tai saatamme ajatella että huomenna on koko päivä aikaa tehdä hommia. Näin ei useinkaan ole. Samat rutiinit ovat seuraavanakin päivänä ja uusia asioita voi ilmaantua tehtäväksi.

                  Voit asettaa itsellesi “rangaistuksen”, jos et toimi kuten haluat. Esimerkiksi, jos et mene lenkille, lupaat joka kerran imuroida puolison vuorolla. (Toki pitää kertoa se myös puolisolle.) Vastavuoroisesti lupaa itsellesi jokin palkinto, kun olet suorittanut tavoitetta koskevan askeleen. Oletko mieluummin lenkillä vai imuroitko? Mikä vaihtoehto toimii sinun tilanteessasi ja tavoitteessasi parhaiten?

                  » Lue kokonaan: Tavoitetta kohti

                    Valomeditaatioharjoitus

                    27.12.2011 | Kirjoitti: Kommentoi »

                    Sytytä kynttilä ja aseta se eteesi. Istu mukavasti selkä suhteellisen suorana ja hengitä muutaman kerran syvään ja rennosti. Katso kynttilää minuutin ajan sen säteillessä valoa joka suuntaan. Sulje hiljalleen silmäsi.

                    Visualisoi kynttilänvalo kehosi sydänalaan sammumattomana liekkinä tai valopallona. Anna sen loistaa joka suuntaan kuin kynttilä.

                    Jatka huomion lepäämistä sydänalassa. Tunne kynttilänvalon pehmeä hehku sydämessäsi. Halutessasi voit avata ja sulkea silmäsi muutamia kertoja katsellen liekkiä edessäsi ja visualisoiden sen sydämeesi.

                    » Lue kokonaan: Valomeditaatioharjoitus