Syksyä pukkaa

on

Parhaat  Mietolaiset.

Vaikka syys lähenee ja välillä tuntuu jo olevan päällä, niin Kiekon kausi jatkuu. On hyvä muistaa, että koko toimintamme perustuu vapaaehtoisuuteen ja omaan aktiivisuuteen. Valitettavasti kellään ei ole ollut mahdollisuuksia  loppukesästä joka toimintapäivälle hoitaa moottorivenekuljetusta. Siksipä  on jouduttu turvautuman soutuvenekyytiin. Se ei ole kaikkia  houkutellut ,mutta ymmärtänette tilanteen.  Jos Sinua kiinnostaa  saada opastusta  Busterin ajamiseen ,ota yhteyttä.  Veneen kuljettajia tarvitaan aina, ja on paikallaan jakaa vuoroja useamman kesken.

 

Vielä taloudesta. Pienin varoin on toimittu useampi vuosi. Toivotaan, että vuonna 2016 taloudellinen tilanteemme on valoisampi. Nyt olemme joutuneet sen eteen, että joistain tilaisuuksista joudumme perimään  varsin pienen  korvauksen mm. materiaalihankintoihin. Ruokaperjantait ovat edelleen maksuttomia.

Jos kustannuksia syntyy joistain tilaisuuksista, ei tarkoitus ole viedä jäsenistömme viimeisiä ropoja. Tarkoitus on mahdollistaa toiminta  mahdollisimman monipuolisessa  muodossa.

Suppiskautta odotellessa leppoisaa syyskuun alkua.  Jussi

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s