Kohti tavoitetta

on

Jos tammikuusi alkaa tavoitteella, oli se sitten liikunnan aloittaminen, terveellisien elämäntapojen lisääminen, laihtuminen tai jokin muu tavoite, tässä muutama vinkki tueksi.

  1. TEE HETI JOTAIN

. Huolehdi, että oikeasti ryhdyt hommiin. Pelkästään tavoitteen pilkkominen pienempiin askeleisiin, ja toimintasuunnitelmien listaaminen ei riitä, pitää myös toimia. Päätä mihin toimenpiteeseen sitoudut ja tee se. Saat saman tien hyvää oloa aloittamisesta ja huomaat että asia on jo ihan konkreettisesti lähtenyt etenemään.
  2. HUOLEHDI PÄÄTÖKSEN MUISTAMISESTA

. Jos tarvitset muistutuksen päätöksesi tueksi, laita juoksukengät näkyville tai muistutus 
kännykkään, tietokoneelle tai jääkaapin oveen, jos se sieltä näkyy paremmin.
  3. ALOITA IKÄVIMMÄSTÄ. 

Ihminen luontaisesti valitsee vähemmän ikävää tuottavat vaihtoehdot, joten saatat saada enemmän aikaiseksi tekemällä ensin ikävimmän tehtävän. Sen jälkeen on helpompaa siirtyä vähemmän ikävään hommaan.
  4. HUOLEHDI ENERGIASTA. 

Tutkimusten mukaan, jos olet esimerkiksi pitkän ja kuluttavan päivän töissä, on vaikeampi saada itsestä irti enempää. Pidä siis huolta siitä että et kuluta kaikkea energiaasi ennen kuin ehdit tavoitteen pariin. Välipalan syöminen ja nukkuminen ovat tärkeä osa prosessia.
  5. HARJOITA TAHDONVOIMAA. 

Tahdonvoima on kuin lihas, sen kestävyyttä voi treenata. Jos tavoitteena on liikkua enemmän, liiku vähän lisää joka päivä. Jos tavoite on syödä terveellisemmin, syö vaikka aluksi yksi ateria päivässä terveellisesti, ja anna itsellesi liikkumatilaa muiden aterioiden kohdalla.
  6. MUISTA MYÖTÄTUNTO. 

Muista että elämään kuuluu ajoittainen sortuminen vanhoihin tapoihin. Kohtele itseäsi myötätuntoisesti ja jatka eteenpäin. Maailma ei kaadu pariin retkahdukseen.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s