Mindfulness harjoittelusta

on

Minulta kysytään usein miten itse harjoitan mindfulnessia. Vastaus on että miten milloinkin. Harjoittaminen riippuu vuodenajoista, siitä millainen harjoitus kulloinkin tuntuu hyvälle sekä totta kai myös siitä mitä olen tunteja ohjatessa pystynyt itse tekemään mukana.

Mindfulness on elämäntapa. Se on sen muistamista että aina voi tulla hetkeen oli missä vain. Se on sen muistamista että me ole sama kuin ajatuksemme. Se on sen muistamista että kaikki on ohimenevää, myös ikävät tuntemukset ja ajatukset. Se on sen muistamista että hengitys – tapa rauhoittua – on aina mukanamme. Se on hetkeen tulemista uudelleen ja uudelleen monin eri tavoin.

“Kesäpihamme” on jo niin valmis että siellä voi rauhassa istua vaikka aamukahvilla ja kuunnella heräilevää luontoa sekä aktivoituvia ääniä ympäristössä. Pieni maalta kaupunkiin muuttanut Buddha-koiramme muistuttaa koko ajan aloittelijan mielestä ihmettelemällä kaikkia uusia ääniä sekä kaikkea uutta kohdattua minkä silmä näkee.

Itse jaksan ihastella päivästä toiseen pienten silmujen ilmestymistä kasvi kerrallaan, niiden kehittymistä ja matkaa lehdeksi tai kukan nupuksi. Miten hienoa arkkitehtuuria ne edustavatkaan ja miten upeita yksityiskohtia niistä löytyy kun niitä rauhassa tarkasti tarkastelee.

Kahden viikon ajan kävin pikkukoiran kanssa aamuyöllä takapihalla, jotta koira sai helpottaa itseään. Vaikka väsytti, en voinut olla ihastelematta hiljaisuutta ihmisten luomista äänistä ja kuunnella luonnon pieniä rasahduksia aamun hämyssä samalla kun linnut pitivät riemukasta sirkutuskonserttiaan.

Meille suomalaisille luontoon hiljentyminen on hyvin luonnollista. Kesällä “pakenemme” maalle tai mökille, missä ollaan luonnon keskellä ja nautitaan vaikka veden kantamisesta saunaan. Silloin on aikaa olla kiirettä.

Kaikki ne hetket kun ei ole muuta kuin se olemassa oleva hetki ja sen antamat aistivirikkeet ja niissä lepääminen, ovat kaikki mitä parasta läsnäolon harjoittamista arjen keskellä. Luonto on suuri opettaja ja se auttaa meitä rauhoittumaan.

Katsele auringon kimmellystä veden pinnalla.
Seuraa aaltojen rytmiä.
Ihmettele pilvien muuttuvia muotoja taivaalla.
Annan nuotion liekkien pitää sinut hetkessä.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s