Kohtele toisia miten toivot itseäsi kohdeltavan

on

Ihmisen käyttäytyminen on todella mielenkiintoinen aihealue. Se on itselleni ikuinen mielenkiinnon kohde. Vapaa-aikanani jonkinlaisena harrastuksena kuuntelen paljon eri yliopistojen psykologian luentosarjoja. On mielenkiintoista ymmärtää enemmän omasta ja toisten käyttäytymisestä. Ymmärtäminen avaa mahdollisuuden kehittyä.

Törmäsin sosiaalisessa mediassa tutun kommenttiin siitä miten “ystävät sosiaalisessa mediassa eivät kaikki olekaan ystäviä”. En ole saanut tätä kommenttia mielestäni. Kommentti avaa ajatuksen ovia moneen suuntaan. Esimerkiksi harvalla meistä on 400 todellista ystävää ja että välillä kannattaa katsoa peiliin ja miettiä millaisia mielipiteitä jakaa, jos ihmiset sen jälkeen hylkäävät. Eniten ihmettelen, miten ihminen joka on kovin kriittinen ja hyökkäävä toisia ihmisiä kohtaan, olettaa että hänellä on oikeus saada toisilta sen mitä hän kokee tarvitsevansa.

Ihmissuhteissa pätevät muutamat perussäännöt oli kyseessä parisuhde tai ystävyys. Näitä perusasioita käyttämällä, on mahdollista parantaa omia ihmissuhteita ja saada sitä kautta toivottua vastakaikua.

Tutkija John Gottman on löytänyt neljä piirrettä, joista voi ennustaa avioeron. Nämä käyttäytymismallit tulivat esille haastatteluissa jo kolmessa minuutissa. Näitä samoja käyttäytymismalleja voi peilata kaikkiin ihmissuhteisiin.

Halveksunta
Kun suhteessa esiintyy halveksuntaa, ennustaa se ihmissuhteen hajoamista. Halveksunta voi kohdistua toisen musiikkimakuun, tapaan tehdä asioita, osaamiseen tai luonteeseen. Kukapa meistä haluaa jatkuvasti kuulla miten huonoja tai tyhmiä olemme, oli kyseessä puolison tai ystävän sanomat sanat tai eleet.

Kritiikki
Kritisoiminen saattaa herkästi muuttua halveksunnaksi. “Asiallisesti valittaminen” tai oman toiveen esille tuominen ratkaisukeskeisesti on hyvä asia. Monesti voimme tarkoittaa sanoa jotain tarkoituksena olla ratkaisukeskeinen, mutta onnistumme sanomaan asian epäselvästi tai toinen kuulee sen kritiikkinä. Olemme hyvin herkkiä poimimaan negatiivisia asioita ympäriltämme, kun taas positiiviset viestit saatamme itse ottaa vastaan vähätellen. Kannattaa kiinnittää huomiota omiin sanoihin ja eleisiin. Voimme sanoa yhtä, mutta äänenpainomme saattaa sanoa päinvastaista.

Käyttäytymismallit kumpuavat usein lapsuudesta, mutta niihin voi vaikuttaa, kun ne ensin huomaa. Kannattaa myös huomioida, ettei siirrä samoja malleja omille lapsille.

Puolustuskannalla oleminen
Ota vastuu omista sanoistasi ja teoistasi. Jos aina väistelet vastuuta puolustautumalla, eivät asiat etene. Pysy tilanteessa ja yritä kommunikoida asiallisesti, vaikka se olisi rankkaa. Kerro mitä tarkoitat, mitkä ovat tarkoitusperäsi. Näytä toiselle, ettet toivo hänelle pahaa, ja että pyrit parhaasi mukaan korjaamaan tilannetta.

(Puolustuskannalla oleminen on toki myös luonnollinen reaktio kritiikkiin ja halveksuntaan. Älä kuitenkaan käytä sitä väistelemiseen.)

Mykkäkoulu, tilanteesta pois vetäytyminen
Hiljaa oleminen voi olla hyväksi monessa tilanteessa hetken aikaa, jos käytät hiljaisuutta tekojesi ja sanojesi harkitsemiseen, tai itsesi rauhoittamiseen, jotta voit käyttäytyä asiallisesti. Jos vetäydyt pois tilanteesta, jotta sinun ei tarvitse ottaa vastuuta, toimit väärin. Pois vetäytyminen on myös hylkäämistä. Se kertoo ettet välitä tarpeeksi, tehdäksesi työtä suhteen, toisen ihmisen eteen.

Gottmanin tutkimusten mukaan konfliktit eivät aiheuta tyytymättömyyttä parisuhteissa. Kaikilla on konflikteja. Se miten konfliktit hoidetaan, ratkaisee miten parisuhde menestyy.

Vaikka nämä neljä negatiivista käyttäytymismallia ennustavat eroa seitsemän vuoden päähän, ennustaa positiivisen käyttäytymisen puute eroa 14 vuoden päähän. Kannattaa siis pitää huolta siitä, että yhteisiä mukavia asioita löytyy sekä parisuhteesta että ystävyyssuhteista, ja että molemmat tuottavat toisilleen positiivisia tunteita.

Jos sinulla on piirteitä, josta on vaikea päästä eroon tai joihin aika ajoin vahingossa lipsahdat, voit hyödyntää “viiden suhde yhteen”-sääntöä ja pitää huolta, että vaikka ajoittain sanoisit jotain ikävää, sano tai tee viisi kertaa enemmän mukavia ja positiivisia juttuja.

Osoita kiitollisuutta elämäsi ihmisille. Tehkää mukavia asioita. Naurakaa yhdessä. Yhdessä nauraminen tuo läheisyyden tunnetta. Läheisyyden tunne pitää ihmisiä yhdessä.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s