Ollaan ystäviä toisillemme

on

Puistattaa. Uutisissa on ollut esillä tapaus, jossa karaokekaveri on jätetty pois autosta riidan päätteeksi kahdenkymmenenviiden asteen pakkaseen liian vähissä vaatteissa. Mies on soittanut hätäkeskukseen, mutta koska ei ole tiennyt sijaintiaan, ei häntä ole pystytty auttamaan. Mies on löytynyt seuraavana päivänä pakkaseen paleltuneena.

koira

Matkaoppaat -sarjassa oli viime viikolla myös vastaavanlainen tapaus, jossa nuori nainen oli liukastunut matkakohteessa uima-altaalla ja murtanut selkärankansa. Hänen alaruumiinsa oli ilmeisesti halvaantunut. Matkaseuralaiset eivät ole välittäneet käydä peloissaan olevaa kahdeksantoistavuotiasta tyttöä tapaamassa sairaalassa, vaan ovat jatkaneet omaa lomailuaan mm. rannalla oleillen. Kun ruotsalaistyttö oli lähdössä kotimaahan sairaalaan, eivät matkatoverit edes menneet saattamaan häntä. Jatkoivat omaa lomaansa, kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Jäin miettimään kuinka moni pystyisi jatkamaan lomaa, jos ystävä loukkaantuisi vakavasti onnettomuudessa. Suurin osa varmasti lähtisi ambulanssikyydillä ystävän tueksi matkalle kotimaahan sekä yrittäisi helpottaa toisen oloa vieraassa maassa vieraskielisessä sairaalassa. Miten peloissaan yksinäisen tytön on täytynytkään olla. Mille tuntuisi ”nauttia” lomasta, kun ystävän tulevaisuus on vaakalaudalla? Tai kuinka moni pystyisi pistämään kaverin ulos kovaan pakkaseen syrjäseudulla, missä välimatkat ovat todella pitkät eikä teiden varsilla välttämättä ole edes valoja?

Toki mietin, miten autosta ulos heitetty mies ei ole voinut kertoa kenen seurassa on ollut, jolloin joku olisi voinut soittaa autoseurueen jäsenille ja vaatia heitä kertomaan mihin mies oli jätetty? Vai oliko hän ehtinyt kävellä liian pitkälle jättöpaikalta? Toivottavasti kaikki voitava on yritetty tehdä paleltuneen miehen eteen. Tapaus tuntuu niin turhalle. Ja järkyttävälle. Mahdollisesti pienelle tuntuneella teolla onkin todella vakava lopputulema.

Millaisia ystäviä olemme? Joskus tuntuu, että on helpompaa haukkua ihmisiä, jättää heidät arvotta, ohittaa heidät, unohtaa, olla kohtaamatta ja jopa jättää heitteille, kuin olla hyvä lähimmäinen, naapuri, tuttava tai ystävä. Onneksi oman toimintatavan voi valita koska tahansa uudelleen. Vaikka olisi ollut kuinka huono ystävä eilen, voi tänään pyytää anteeksi ja yrittää korjata tilanteen. Aina voi oppia omista ja muiden virheistä, sekä kehittää luonnetta. Olla ylpeä siitä, että voi katsoa peiliin ja tietää tehneensä parhaansa. Kukaan ei ole täydellinen, mutta hyvään voi aina pyrkiä.

Muistelen vieläkin usein erästä ystävääni, joka päätti parikymppisenä päättää oman elämänsä. Olin kerran hänen kanssaan konsertissa. Ilta oli ihana. Hän oli iloinen, huomaavainen, hauska, fiksu: erinomainen seuramies. En olisi ikinä uskonut, että takana oli jotain niin suurta tuskaa, että hän päätyi ratkaisuunsa. Toivon vieläkin, yli kaksikymmentä vuotta tapauksen jälkeen, että hän olisi kertonut jollekin ja saanut apua pahaan oloonsa. Kukaan hänet tunteneista ei ollut uskoa, että juuri hän päätyi ampumaan itsensä. Hän valitettavasti onnistui salaamaan oikeat tunteensa todella hyvin.

Olimmeko huonoja ystäviä? Ehkä olimme. Itse en kuulunut ns. lähipiiriin, mutta tapasimme yhteisten ystävien kautta illanistujaisissa. Kun paras ystäväni lähti matkalle, eikä päässytkään yhdessä suunniteltuun konserttiin, juuri hän oli valmis lähtemään konserttiin kanssani. En ikinä unohda sitä ystävällistä elettä. Ilta oli minulle taianomainen. Musiikki ja tunnelma oli katossa. Lämpötila kuin Arizonassa. Toivon, että hänellä oli yhtä hauskaa sen illan ajan.

Itse tiedän varmuudella, että mikäli ystäväni olisi uskoutunut minulle, olisin tehnyt kaikkeni voimieni ja osaamiseni rajoissa häntä auttaakseni. Tunnen itseni. Minun on vaikea jättää ihmistä tai eläintä pulaan. Sanotaan, että lapsen kasvattamiseen tarvitaan kylä. Toivoisin, että tuo kylä-ajattelu leviäisi ihmisiin ja alkaisimme taas välittämään ympärillä olevista tuntemattomistakin ihmisistä.

Onneksi on paljon ryhmiä ja vapaaehtoisia, jotka jaksavat välittää ja levittää välittämisen kulttuuria. Ystäviä ja merkityksellistä tekemistä löytää vapaaehtoistyötä tekemällä. Jos mielenkiintoa vapaaehtoistyöhön on, jokaiselle löytyy omalle sydämelle läheinen kohde etsimällä vaikka vapaaehtoistyön verkostopalvelusta. Välitetään yhdessä kuten pienessä kylässä.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s