Aivokuntoutusta ja -sparrausta

on

Työhyvinvointi on tärkeä asia miltä tahansa kantilta katsottuna. Taloussanomissa oli 15.11.2010 mielenkiintoinen juttu työhyvinvoinnista.

”Dosentti Katariina Hinkka Kelan tutkimusosastolta uskoo, että toiminnassa on lähivuosina siirryttävä painottamaan enemmän ”aivokuntoutusta”. Kelalla on jo käynnissä kehityshanke, jossa etsitään nykyihmisille paremmin sopivia sparraus- ja piristysmalleja. Nykyään pääkopan pettäminen, masennus ja henkiset vaivat alkavat olla suurimpia työkyvyttömyyden syitä. Kuntoutukseen on aina sisällytettävä ihmisen työn uudelleenjärjestelyä ja useimmissa tapauksissa työpaikan johtamistapojenkin uusimista. Kuntoutus onnistuu vain jos työ alkaa taas tuottaa henkistä mielihyvää tekijälleen, työeläkeyhtiö Ilmarisen ylilääkäri Seppo Kettunen sanoo.”

Tätä uutista oli suuri ilo lukea. Edustan itse kohtuullisen uutta ammattikuntaa, jonka osaamista aletaan vasta pikkuhiljaa arvostamaan. Olen nähnyt työhyvinvointikoulutuksia, missä henkilökunnalle on kerrottu mistä työhyvinvointi rakentuu, muttei ole annettu ideoita mitä itse voi tehdä asian eteen. Olen kuullut virkistyspäivistä, joihin on kalliilla rahalla ostettu nimekkäiltä yrityksiltä ”pihaleikkejä ja seikkailurata”, ilman että ryhmässä toimimista on mitenkään purettu jälkikäteen tai yritetty osoittaa mitä toiminnasta on opittu tai miten tapahtunutta voitaisiin hyödyntää.

Pihaleikeillä voi saavuttaa hyviä asioita, jos yrityksen henkinen tila on hyvä ja ihmiset voivat hyvin. Pihaleikki voi olla silloin hyvä tapa rentoutua ja tutustua työkavereihin toisella tavalla. Tunnen monta yrittäjää, jotka ohjaisivat ”pihaleikkejä” erittäin kohtuullisella korvauksella, mutta heidän on vaikea saada tarjontaansa läpi yrityksille. Isoilla yrityksillä on varaa panostaa mainontaan ja markkinointiin. Asiakas loppukädessä kuitenkin maksaa kaikki kulut ostaessaan palvelun tai tuotteen.

Työhyvinvoinnista onneksi puhutaan ja sitä myös käytetään yrityksen tärkeimmistä resursseista eli ihmisistä huolehtimiseen. Samalla pitäisi myös puhua niiden ihmisten hyvinvoinnista, jotka eivät tällä hetkellä ole työssä. Ihminen saattaa olla vanhempainvapaalla, lomautettuna, työttömänä, eläkkeellä tai vaikka sairaslomalla. Samaa ”aivokuntoutusta” tarvitaan ulottaa myös heille. On hyvä, jos työhyvinvointi toimii esikuvana ja uusien tapojen kokeilijana, mutta on tärkeää että myös muut väestöryhmät tuodaan hyvien ja toimivien sparraus- ja piristysmallien äärelle. Ihmiset tarvitsevat osaavaa ja asiallista tukea monessa eri elämänvaiheessa. Aiemmin oli suku ja apu lähellä. Nykyään monet meistä asuvat kaukana läheisistä, mikä tuo aivan uudenlaisia haasteita muuttuvien elämäntilanteiden hallintaan. Onneksi monenlaista tukea on jo nyt saatavilla kuten vaikka MieTosta.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s