Lapsille ja nuorille myös vapaa-aikaa

on

Luin hiljattain Carl Honorén kirjan Perhe paineessa. Mieleeni tuli erään sukulaisen koulun kevätjuhla, jossa olin viime keväänä. Yhden harrastekerhon vetäjä palkitsi kaksi ylioppilasta stipendillä. Stipendin saaneita kehuttiin muun muassa sillä, etteivät he koskaan olleet olleet poissa kerhosta minkään tekosyyn, esimerkiksi sairauden tai koeruuhkan, takia. Olin järkyttynyt. Kyllä nuoren pitää pystyä rauhoittamaan ohjelmaansa, jos tahti on liian kova. Ei alle kaksikymppisen tarvitse uuvuttaa itseään koulutyöllä ja harrasteilla. Eikä kipeänä harrasteisiin tulemisen arvostus ole tervettä.

Honoré kertoo kirjassa amerikkalaisesta Ridgewoodin kaupungista, jossa vanhemmat heräsivät lasten ja nuorten liian kovaan tahtiin koulun, läksyjen, harrastusten ja muiden vaatimusten parissa. He kehittivät vuosittaisen Ready, Set, Relax (suom. Paikoillanne, Valmiit, Rentoudu) -päivän, jolloin lapsille ei tule läksyjä koulusta, ja vanhemmat tulevat ajoissa töistä kotiin. Nettiä tutkaillessani löysin useita positiivisia kirjoituksia päivästä, mutta myös huomioita kuinka yksi päivä rauhallisempaa elämää vuodessa ei riitä. Toivottavasti se yksi päivä kuitenkin herättää perheitä miettimään perheen omaa aikataulua ja mahdollisesti tekemään muutoksia tarvittaessa. Useat vanhemmat vaativat lapsilta ja nuorilta Amerikassa paljon, koska sosiaalinen paine ajaa miettimään yliopistohakemusta jo päiväkoti-ikäisille. Kilpailu on raadollista.

Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lapsilta ja nuorilta on kadonnut 12 tuntia vapaa-aikaa 1970-luvun lopun ja vuoden 1997 välillä. Tuon ajan vie ilmeisesti organisoitu harrastustoiminta. Lasten vapaa leikkiminen ja pelaaminen omilla säännöillä, ilman valvovaa aikuista, alkaa olla Yhdysvalloissa harvinaista. Pelko lasten turvallisuudesta ajaa lapset valvottuihin harrastekerhoihin. Onneksi meillä Suomessa vielä annetaan lasten leikkiä pihalla ilman aikuisia. Aikuinen onneksi yleensä löytyy läheltä. Tosin monesti kavereiden löytäminen meilläkin on vaikeaa, koska niin monet ovat harrastuksissaan iltaisin. Olen alkanut kuulla kertomuksia, kuinka jokin harrastus on keskeytetty sen takia, että treeneissä olisi pitänyt käydä viisi kertaa viikossa ja poissaoloista tulee ”sakkoa”. Edes sukulaisen synttärit eivät ole hyväksyttävä syy olla poissa harjoituksista.

Kun poikani täytti kymmenen vuotta, pidimme hänelle viimeiset ”kaverisynttärit”. Olimme vuokranneet Santahaminen Upseerikerholta tilat. Ympäristössä oli poikia kiinnostavia tykkejä ja muita sotaan liittyviä autoja ja patsaita. Muistan kuinka hämmästyin sitä, että lapset eivät osanneet leikkiä keskenään sisällä eivätkä ulkona, ilman järjestettyä ohjelmaa. Yksi lapsi tuli valittamaan minulle ohjelman puutteesta. Yritin kertoa kuinka paljon heillä oli tila ympärillään tehdä mitä halusivat, mutta mitään spontaania ei syntynyt. Onneksi olin pyytänyt Santahaminassa työskentelevää ystävää pitämään lapsille pienet leikkimieliset sulkeiset. Sotilaallinen komentaminen oli menestys. Olisin luullut, että vapaa leikkiminen olisi ollut hauskempaa.

Katoaako lasten luovuus liiallisen järjestetyn ohjeman myötä? Konsolipelien kulku on valmiiksi määrättyä. Harrastetoiminnassa yleensä ohjaaja kertoo miten toimitaan. Monen lapsen ja nuoren elämä on niin aikataulutettua, ettei lapsen omalle valinnalle tunnu jäävän juurikaan tilaa. Kun tilaa on, osako lapsi sitä enää käyttää. Tästäkö johtuu osittain, ettei moni aikuinenkaan enää itse tiedä mitä haluaa?

Kilpailuhenkisyys on tullut suomalaiseenkin perhe-elämään. Lasten harrasteilla kehutaan jo hiekkalaatikkojen reunoilla. Oman alueemme yläaste ei tunnu kelpaavan paikallisille vanhemmille, jotka ilmoittavat lapsensa kauempana oleviin ”hienompiin” kansainvälisiin ja urheilupainotteisiin kouluihin. Suomalaiset lapset pärjäävät vuodesta toiseen erittäin hyvin kansainvälisssä oppimistutkimuksissa. Koulusysteemimme on tuottanut hyvää tulosta ja sitä arvostetaan monissa muissakin maissa erittäin korkealle. Annetaan lasten ja nuorten nauttia myös vapaudesta olla tai olla tekemättä, sekä ennen kaikkea nuoruudestaan.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s