On ollut hiljaista tällä pj:n palstalla viime kuukausina. Muutama on kysynyt, että mistä moinen ja olen vastannut, että: ”… ei ole ollut sanottavaa”. Ei kai sitä väkisinkään, mikäli ei ole mitään erityistä. Kiireen pitäminen on myös yksi oikein käytetty ja hyvä tekosyy asioista luistamiselle: ”Ei kerkee, on kiirettä pitänyt”. No nyt on sitten aikaa ja olisi myös pari asiaa, jotka allekirjoittanutta inspiroivat. Nämä ajatukseni ajattelin jakaa niiden kanssa, jotka yhdistyksen sivuja selailevat.

Yhdistyksessä on ollut käynnissä Ankkurit Ylös –hanke nyt vuoden päivät. Alkuun näytti siltä, että homma ei sitten lähdekään käyntiin; vapaaehtoisia ohjaajia ei saada rekrytoitua, ilmoittelu ei lähde käyntiin eikä oikein osallistujiakaan ryhmätoimintaan ole tulossa. Kriisipalaverikin pidettiin ja suunnitelmaa jouduttiin muokkaamaan. Kävi ilmi, että mm. allekirjoittaneen laatima toimintasuunnitelma ei päde. Sehän oli muotoiltu Linkki –toiminnan pohjalta ja siten liian iso kakku ihan vapaaehtoistyönä ohjattavalle toiminnalle.

No, homma alkoi kuitenkin pikkuhiljaa toimimaan, kun suunnitelma oli saatu realistiselle pohjalle. Tärkein asia Ankkurit Ylös –hankkeen nykyiselle menestykselle on kuitenkin osaava, innostunut ja innostava vapaaehtoistyöntekijä, joka yhdistyksemme onneksi on hankkeessa halunnut toimia – Rafael Lehtinen.

Rafael on saanut ryhmät kokoon, ohjannut toiminnan, kouluttautunut, kouluttanut sekä innostanut muita mukaan. Me muut yhdistyksen toimijat saamme nyt osaltamme tyytyväisinä paistatella siinä valossa, jonka Rafael on omalla toiminnallaan saanut aikaan. Käsitykseni kuitenkin on, että hankkeen parissa työskenteleminen on ollut Rafaelille itselleenkin tyydyttävää, innostavaa ja mieluisaa. Sellaistahan se vapaaehtoisena työskenteleminen parhaimmillaan on ja pitää olla. Mikään ei ole sen hienompi harrastus kuin toimia toisten ihmisten kanssa ja olla hyödyksi kanssaihmisilleen ja siten samalla saada jotain näkyvää aikaan yhteiskunnassa – paino sanalla yhteis.

Aikaisemmin olen tällä palstalla manaillut vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytoinnin hankaluudesta tälle mielenterveystyön saralle. Kuka haluaa harrastuksekseen työskennellä mielenterveysasioiden parissa? Niin, tässä on imago-ongelma. Kuitenkin kyse on siitä, että kokeeko ihminen mielekkääksi ja antoisaksi asiaksi sen, että voi toimia esim. kerran viikossa lähimmäisensä apuna ja tukena. Itsekkäänä henkilönä olen huomannut, että siitä saa enemmän kuin siihen antaa.

Koivulatalo alkaa toimintansa tänä keväänä. Yhdistyksen on tarkoitus tuottaa Koivulatalon parille kymmenelle nuorelle asujalle tukihenkilöpalveluja. Tukea tarjotaan sekä toiminnallisten ryhmien että myös yksilötukisuhteiden kautta. Tarkoituksemme on hakea ilmoittelulla ne ihmiset, jotka haluavat tukihenkilöinä toimia. Kaikkiaan tässä vaiheessa haetaan 6–8 henkilöä. Uskon, että loppujen lopuksi ne löytyvät helposti. Kyse on siitä, että osaamme oikein ilmaista sen millaisia henkilöitä haemme. Ilmoittelua on muotoiltu tähän tapaan:

Oletko superempaattinen, supervahva, superosaaja, valmis puurtamaan ankarasti ja yksin, pelkästä hyvästä sydämestä, ilman kiitosta tai tukea? Halukas sitoutumaan loppuelämäksesi? Kaikenkokenut ja kestänyt ja siksi viisas? Mielenterveysalan ammattilainen tai ainakin puoliammattilainen?

Jos vastasit kyllä, älä ota yhteyttä meihin. Etsimme nimittäin tavallisia ihmisiä, jotka haluavat harrastuksenaan toimia ihmisten parissa käyttäen taitojaan ja osaamistaan yhteiseksi hyödyksi.

Jos et ole superosaaja ja edellä mainittu tukihenkilötoiminta tuntuisi sinulle sopivalta, niin muista myös, että tukitoiminta on sopimuksenvaraista ja tapahtuu sinun aikasi ja voimavarojesi puitteissa, tehtävään koulutetaan ja myös että tukihenkilöille on järjestetty säännöllinen työnohjaus. Työstä ei saa palkkaa, mutta se palkitsee. Yhdistys pitää huolta vapaaehtoistyöntekijöistään. Koulutettujen vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmä saa oman virkistäytymiseen varatun tilin yhdistyksen budjettiin.

Vapaaehtoistyöntekijä on oikeasti tärkeä henkilö.

Nykyisin on hienoa, jos nimen perässä on titteli tai pari. Allekirjoittanutkin on saanut parikin titteliä ihan tässä lähiaikoina. Olin muutama aika sitten apuna asentamassa laminaattilattiaa ystävälleni ja jostain syystä sain lisänimen hukkapätkä-hartikainen. Jokin aika sitten pienissä illanistujaisissa olin ilmeisesti esitellyt näkemyksiäni ja omaa versiotani furmanilaistyyppisestä ratkaisukeskeisestä terapiasta – lyhytterapeutti-hartikainen. Aikaisemmin muistan jo saaneeni lisänimen ekstralyhytterapeutti. Muutama päivä sitten tuli postista kirje, jossa varavaltuutettu-hartikaiselle muistutettiin mahdollisuudesta osallistua Mielenterveysseuran valtuuston kevätkokoukseen, mikäli varsinainen valtuutettu ei pääse osallistumaan.

Aurinkoista ja mukavaa kevättä toivotellen.