Muutama vuosi sitten tuntui olevan muotiakin puhua syrjäytymisestä ja edelleen tuota termiä paljolti käytetään. Ilmeisesti syrjäytymisellä ja syrjäytyneillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet yhteiskunnassa marginaaliin. Useimmiten siihen liitetään elämänhallinnan kirpoaminen. Toimeentulo muodostuu yhteiskunnan tukimuodoista, päihdeongelma on yleistä ja muutenkaan ei juuri ole positiivista osallistumista oman tai läheisten hyvinvoinnin ylläpitoon. Silloin kyllä puhutaan ongelmasta.

Muistelenpa kuitenkin, että jokin alan tutkija on arvostellut koko syrjäytyneet -termin käyttöä liian osoittelevana. Huoli oli, että termillä pahoinvointi laitetaan yksilön itsensä syyksi. Pitäisi puhua yhteiskunnan syrjäyttämistä ihmisistä. Olisiko niin, että yhteiskunta menollaan on syrjäyttänyt ihmisiä. Onko meno niin kiihkeää, että keskipakoisvoiman heittämänä se osa ihmisistä, jotka eivät jaksa pyörteessä pitää kiinni yhteiskunnan keskiöstä paiskautuu sen reunoille? Tuo tuntuu jo kauhukuvalta. Jos niin olisi niin hyvin ymmärrän, että siitä jännityksestä haluaakin eroon ja rauhaan hieman syrjemmälle – vapaaehtoisesti. Puhutaan oravanpyörästä. Moni haluaa oravanpyörästä pois. Syrjään mennyt ei siis välttämättä ole pahoinvoiva, vaan järkevän päätöksen tehnyt ihminen. Syrjässä olevia lienee siis monenlaisia. Henkinen rauha talouden edelle on viisautta, mutta tähän ylellisyyteen harvalla vain on varaa. Täällä on vain pärjäiltävä.

Mikä tuota pyörän vauhtia sitten aiheuttaa? Yhteiskunnan kehittyminen, työelämän haasteet, kouluttautumisen vaatimukset? Useinkin syrjäytymisen ja työttömyyden väliin laitetaan yhtäläisyysmerkit. Työttömyys harvemmin on vapaaehtoista. Huonoina vuosina työttömiä tuli kasapäin, kun yritykset joutuivat saneeraamaan. Monia noista työpaikoista ei ole enää koskaan tullut takaisin, ammattialojakin on hävinnyt. Huonoina vuosina työttömäksi joutunut ei enää löydä sitä työtään, josta joutui työttömäksi. Töistä pois joutuminen kirvoittaa otteen keskiöstä. Elämänhallinta voi olla vaikeaa, jos talouden kanssa tasapainoileminen on jokapäiväistä.

Totta on se, että mikäli työttömyys on pitkittynyt vuosien mittaiseksi, niin minimitoimeentulolla eläminen pikkuhiljaa kurjistuttaa taloutta ja asettaa ihmisen haavoittuvaksi taloudellisessa mielessä. Pienetkin lisämenot järkyttävät elämää. Tapahtuu köyhtymiskehitys. Seurauksena saattaa olla aktiivisuuden vähenemistä, uskon puutetta tulevaisuuteen, lamautumista. Onneksi kuitenkaan innovatiivisuus, kekseliäisyys ja henkinen viriiliys ei maksa mitään. Olen ollut mukana Mielenterveysseuran työllisyyshankkeissa ja muutoinkin työskennellyt sosiaali– ja terveyspuolen hommissa ja voin sanoa, etten montaakaan välinpitämätöntä ihmistä ole kohdannut. Monta taloudellisesti köyhtynyttä sekä työllistymisen haasteiden edessä luovuttanutta kuitenkin.

Lienee niin, että paras keino auttaa ihmisiä pois köyhtymisen alhosta on antaa tukea työllistymiseen. Työllistyminen parantaa taloudellista tilannetta. Talouden kohenemisen myötä mahdollisuudet elämäntilanteen kohentamiseen paranevat. Sanotaan ettei raha tuo onnea, mutta kyllä se kummasti rauhoittaa. Pitänee paikkansa. Looginen jatkokysymys seuraa. Kuinka ihmeessä sitten löytää ihmisille työtä? Monille paras keino työllistyä on kouluttautua. Koulun penkille lähtemisessä on kuitenkin kynnys, liian iso kynnys monille.

On aika iso palanen vapaaehtoistyölle tuo työllistymisen tukeminen. Siihen olemme kuitenkin omalta osaltamme lähteneet mukaan Ankkurit Ylös –hankkeella. Mitä sellaista lisäarvoa vapaaehtoistyö voi tuoda mitä ei työvoima- ja sosiaalitoimen toimesta ole jo tehty? Ehkäpä siinä kuitenkin on pieni punainen lanka. Vertaistuki. Monasti olen huomannut, että viranomaisen toimesta annettu tuki työllistymiseen usein kaatuu uskon puutteeseen, vaatimus kouluttautumisesta tuntuu mahdottomalta kynnykseltä. Vertaisen toverin antama tuki asioiden pohtimiselle, yhteinen realistinen arviointi tilanteesta ja mahdollisuuksista saattaa kuitenkin avata uusia näkymiä, henkinen kynnys madaltuu. Onnistuneen loikan työttömyydestä työllisyyteen tehneen vertaisen antama usko asioiden todelliselle kohenemiselle on kullanarvoista. Tärkeää on löytää se oma juttu. Tämän jälkeen saatu viranomaistuki ja tieto asioiden käytännön edistämisestä voi viedä työttömyydestä työllisyyteen. Tästä on kyse Ankkurit Ylös –hankkeessa. Homma myös toimii kohtuullisen hyvin. Se on tutkittu ja testattu Suomen Mielenterveysseuran Kolmas Linkki –projektissa. Omassa hankkeessamme käytämme pohjana tuossa projektissa syntynyttä käsikirjaa.

Hyviä kesäkelejä toivotellen.