Työttömyydenhoitoa vapaaehtoistyönä?

29.06.2004 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

quiero conocer hombres de canada Muutama vuosi sitten tuntui olevan muotiakin puhua syrjäytymisestä ja edelleen tuota termiä paljolti käytetään. Ilmeisesti syrjäytymisellä ja syrjäytyneillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet yhteiskunnassa marginaaliin. Useimmiten siihen liitetään elämänhallinnan kirpoaminen. Toimeentulo muodostuu yhteiskunnan tukimuodoista, päihdeongelma on yleistä ja muutenkaan ei juuri ole positiivista osallistumista oman tai läheisten hyvinvoinnin ylläpitoon. Silloin kyllä puhutaan ongelmasta.

source link Muistelenpa kuitenkin, että jokin alan tutkija on arvostellut koko syrjäytyneet -termin käyttöä liian osoittelevana. Huoli oli, että termillä pahoinvointi laitetaan yksilön itsensä syyksi. Pitäisi puhua yhteiskunnan syrjäyttämistä ihmisistä. Olisiko niin, että yhteiskunta menollaan on syrjäyttänyt ihmisiä. Onko meno niin kiihkeää, että keskipakoisvoiman heittämänä se osa ihmisistä, jotka eivät jaksa pyörteessä pitää kiinni yhteiskunnan keskiöstä paiskautuu sen reunoille? Tuo tuntuu jo kauhukuvalta. Jos niin olisi niin hyvin ymmärrän, että siitä jännityksestä haluaakin eroon ja rauhaan hieman syrjemmälle – vapaaehtoisesti. Puhutaan oravanpyörästä. Moni haluaa oravanpyörästä pois. Syrjään mennyt ei siis välttämättä ole pahoinvoiva, vaan järkevän päätöksen tehnyt ihminen. Syrjässä olevia lienee siis monenlaisia. Henkinen rauha talouden edelle on viisautta, mutta tähän ylellisyyteen harvalla vain on varaa. Täällä on vain pärjäiltävä.

http://beerbourbonbacon.com/?niokis=all-free-dating-sites-in-europe&5dc=7b Mikä tuota pyörän vauhtia sitten aiheuttaa? Yhteiskunnan kehittyminen, työelämän haasteet, kouluttautumisen vaatimukset? Useinkin syrjäytymisen ja työttömyyden väliin laitetaan yhtäläisyysmerkit. Työttömyys harvemmin on vapaaehtoista. Huonoina vuosina työttömiä tuli kasapäin, kun yritykset joutuivat saneeraamaan. Monia noista työpaikoista ei ole enää koskaan tullut takaisin, ammattialojakin on hävinnyt. Huonoina vuosina työttömäksi joutunut ei enää löydä sitä työtään, josta joutui työttömäksi. Töistä pois joutuminen kirvoittaa otteen keskiöstä. Elämänhallinta voi olla vaikeaa, jos talouden kanssa tasapainoileminen on jokapäiväistä.

se rencontrer par hasard traduction Totta on se, että mikäli työttömyys on pitkittynyt vuosien mittaiseksi, niin minimitoimeentulolla eläminen pikkuhiljaa kurjistuttaa taloutta ja asettaa ihmisen haavoittuvaksi taloudellisessa mielessä. Pienetkin lisämenot järkyttävät elämää. Tapahtuu köyhtymiskehitys. Seurauksena saattaa olla aktiivisuuden vähenemistä, uskon puutetta tulevaisuuteen, lamautumista. Onneksi kuitenkaan innovatiivisuus, kekseliäisyys ja henkinen viriiliys ei maksa mitään. Olen ollut mukana Mielenterveysseuran työllisyyshankkeissa ja muutoinkin työskennellyt sosiaali– ja terveyspuolen hommissa ja voin sanoa, etten montaakaan välinpitämätöntä ihmistä ole kohdannut. Monta taloudellisesti köyhtynyttä sekä työllistymisen haasteiden edessä luovuttanutta kuitenkin.

http://flywind.com.br/bakester/9589 Lienee niin, että paras keino auttaa ihmisiä pois köyhtymisen alhosta on antaa tukea työllistymiseen. Työllistyminen parantaa taloudellista tilannetta. Talouden kohenemisen myötä mahdollisuudet elämäntilanteen kohentamiseen paranevat. Sanotaan ettei raha tuo onnea, mutta kyllä se kummasti rauhoittaa. Pitänee paikkansa. Looginen jatkokysymys seuraa. Kuinka ihmeessä sitten löytää ihmisille työtä? Monille paras keino työllistyä on kouluttautua. Koulun penkille lähtemisessä on kuitenkin kynnys, liian iso kynnys monille.

agencias matrimoniales en nueva york On aika iso palanen vapaaehtoistyölle tuo työllistymisen tukeminen. Siihen olemme kuitenkin omalta osaltamme lähteneet mukaan Ankkurit Ylös –hankkeella. Mitä sellaista lisäarvoa vapaaehtoistyö voi tuoda mitä ei työvoima- ja sosiaalitoimen toimesta ole jo tehty? Ehkäpä siinä kuitenkin on pieni punainen lanka. Vertaistuki. Monasti olen huomannut, että viranomaisen toimesta annettu tuki työllistymiseen usein kaatuu uskon puutteeseen, vaatimus kouluttautumisesta tuntuu mahdottomalta kynnykseltä. Vertaisen toverin antama tuki asioiden pohtimiselle, yhteinen realistinen arviointi tilanteesta ja mahdollisuuksista saattaa kuitenkin avata uusia näkymiä, henkinen kynnys madaltuu. Onnistuneen loikan työttömyydestä työllisyyteen tehneen vertaisen antama usko asioiden todelliselle kohenemiselle on kullanarvoista. Tärkeää on löytää se oma juttu. Tämän jälkeen saatu viranomaistuki ja tieto asioiden käytännön edistämisestä voi viedä työttömyydestä työllisyyteen. Tästä on kyse Ankkurit Ylös –hankkeessa. Homma myös toimii kohtuullisen hyvin. Se on tutkittu ja testattu Suomen Mielenterveysseuran Kolmas Linkki –projektissa. Omassa hankkeessamme käytämme pohjana tuossa projektissa syntynyttä käsikirjaa.

enter Hyviä kesäkelejä toivotellen.

Vene- ja mökkimaksut käyttöön

12.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

http://celebritysex.cz/?triores=prison-dating-profiles&dbe=81 Yhdistys on päättänyt ottaa käyttöön vene- ja mökkimaksut yhdistyksen varsinaisen toiminnan ulkopuolisesta käytöstä. Mökin käyttömaksu on 15 euroa /varaus. Venemaksu on 10 euroa /lähtö plus 8 euroa /moottoriajotunti. Käyttömaksuilla on tarkoitus kattaa nimenomaan mökin ylläpidosta ja veneestä koituvia käyttömenoja.

Yhdistys lomailee

12.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Edellisvuoden tapaan yhdistys lomailee juhannuksesta alkaen heinäkuun loppuun. Tämä tarkoittaa sitä, ettei tavanomaisia tiistai-, torstai- ja perjantaitapaamisia pidetä. Juhannukseen asti ja taasen elokuulta toimimme kesäaikaan pääasiassa Vartiosaaressa. Vene hakee osallistujat Reposalmen laiturilta kyseisinä päivinä klo 10. Muutoksia saattaa tulla, joten kysy tarkemmat tiedot Pertiltä (040-7287799).

Luonnollisesti yhdistyksen jäsenillä on loman aikana mahdollisuus veneillä ja mökkeillä. Koska kyse ei silloin ole yhdistyksen järjestämästä toiminnasta, ottaa yhdistys veneen ja mökin käytöstä alla mainitut käyttömaksut.

MieTo:lle avustusta

12.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Yhdistys on saanut avustuksena Helsingin kaupungin sosiaalilautakunnalta 3000 euroa. Tämä oli pettymys. Hakemuksemme oli 10 000 euroa. Käytännössä sosiaalilautakunnan päätös merkitsee, että joudumme kuristamaan toimintaamme. Yhdistys pystyy tiukalla budjetilla selviytymään, mutta kaikkinainen toiminnan kehitystyö jää tekemättä.

Yhdistyksen vene vesille

12.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Yhdistyksen vene on saatu vesille torstaina 10 pvä. Tavanomaiseen tapaan siitä aina aiheutuu paljon työtä… ja valvomistakin. Tällä kertaa veneen turvottaminen tuntuu vievän tavallista enemmän aikaa. Uskomme kuitenkin, että vene on veneilykunnossa ensi viikolla eli näin ollen tapaamisemme siirtyvät Vartiosaaren mökille. Tarkemmat tiedot Pertiltä (040-7287799).

Viikko 24

05.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Kaikkina päivinä veneen laittoa Puotilan venerannassa. Tarkemmat koordinaatit Pertiltä (040-7287799). Vesillelasku mahdollisesti keskiviikkona, tämä kuitenkin riippuu töiden edistymisestä. Tiistaina 8. päivä korvasieniretki. Kokoontuminen Ankkurissa klo 9.30. Perjantaina 11. päivä mennään puutarhapalstalle. Kokoontuminen Reposalmenrannassa klo 10.00.

Viikko 23

01.06.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Koko viikko kuluu veneen kunnostamisen parissa. Kysy tarkempia tietoja Pertiltä (040-728 7799). Perjantaina on kevään viimeinen ruokaperjantai Ankkurissa. Ruokaperjantait siirtyvät pidettäviksi tämän jälkeen Vartiosaareen Trissanille.

Viikko 22

22.05.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Koko viikko menee veneen laitossa, kysy tarkemmat kokoontumistiedot Pertiltä (p. 040 7287799). Tiistaina perustamme kasvimaan tälle kaudelle Vartiosaareen, tavataan Reposalmenrannassa klo 10, venekuljetus järjestetty. Ruokaperjantai tavalliseen tapaan klo 9.30 alkaen Ankkurissa.

Vene yhdistyksen metaforana

19.05.2004 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Kevät on tullut, aurinko lämmittää ja puistokatua ajellessa puiden tuore vihreys tuntuu talven jälkeen ylitsevuotavan pakahduttavalta. Siltä se tuntuu joka kevät – yhtä uskomattomalta. Neljä vuodenaikaa on sellainen rikkaus, josta en itse koskaan haluaisi luopua muuttamalla kaukomaille. Yhdistyksen toiminnassa kevät on tietysti puuhakasta aikaa. Odottelemme aikaa, jolloin pääsemme mökille, hieman kunnostamista siellä tiedossa. Puutarhaihmiset kaipaavat kuumeisesti kasvimaalle. Saareen pääsyyn tarvitsemme venettä.

Veneen kunnostus on tulossa perinteeksi, jo kaksi kevättähän tässä on nautittu puuveneen omistajan työläästä keväästä. No, totuuden nimissä on sanottava, että itse olen ollut venerannassa tasan kerran tänä keväänä. Onneksi yhdistyksestä löytyy aktiiveja toimijoita, jotka kokevat kohtalaisen raskaan työn puuveneen kimpussa mielekkääksi toiminnaksi. Yhdessä tehden siitä ei myöskään tule liian raskasta kenellekään. Kapteenille tiedoksi, että allekirjoittaneellakin on kyllä tarkoitus keritä venerantaan töihin vielä ennen kuin vene on vesillä. Epäilemättä siellä jokin työ on meikäläisellekin vielä varattuna.

Ennen yhdistyksen perustamista, silloin kun toimimme projektina ja yhdistys oli vielä vain kiilto mukana olevien silmissä, ajattelin mielessäni venemetaforaa. Muistan asiasta silloin keskustelleenikin projektijohtajan kanssa. Metaforassa yhteinen veneen kunnostaminen edusti kaikkea sitä mitä yhteistoiminnan oli tarkoitus parhaimmillaan olla. Nyttemmin ajatus on siis tullut todeksi, vaikka silloin veneen hankkiminen ei ollut suunnitelmissa. Venehän tuli sittemmin tarpeelliseksi, kun saimme vuokrattua yhdistykselle mökin saaresta.

Siis metaforan, mieli-, kielikuvan, selitykseen. Veneen laittaminen yhdessä veneilykuntoon vaatii monenlaista osaamista, yksi osaa yhden asian ja toinen omaa toisenlaista kykyä ja osaamista. Yhdessä vene kunnostuu ja saadaan vesille. Veneen kunnostamien sinänsä on kuitenkin ikään kuin toissijainen tavoite. Ensisijainen tavoite on saada vene vesille, jotta sillä voidaan seilata yhdessä päätettyyn päämäärään. Vesillä ollessa kaikilla on myös oma tehtävänsä: yksi toimii ohjaajana, yksi avustaa suunnistuksessa, yksi huolehtii köysistä, jne. Kaikkeen ei tarvitse yksin pystyä. Kuljetaan matka yhdessä, päästään perille. Mielikuva on varsin kaunis, olisiko imeläkin, jos oikein hehkuttaa. Se on kuitenkin mielikuva, jota kannattaa vaalia. Niinhän se useimmiten maailmassa on; yksin emme pysty, toveria tarvitaan. Hienosti sanottuna tarvitaan yhteistyötaitoja, kykyä tulla toimeen toisten kanssa. Missä muussakaan se kauniimmin konkretisoituu kuin tuossa venemetaforassa.

Kesä on kulman takana. Yhdistys tarjoaa monenlaista mielekästä puuhaa kesäisessä luonnossa. Nautitaan tulevasta toimeliaisuudesta ja onnellisesta kesäisestä toimettomuudesta. Yin Yang.

PS. … telkkarissa lupasivat juuri aamuksi pakkasta, ilmeisesti ei aivan vielä kannata niitä shortseja kaivaa kaapista …

MieTo aloittaa Ankkurit ylös -hankkeen

18.05.2004 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Olemme päässeet mukaan Suomen Mielenterveysseuran Kaverit mukaan -välittäjäorganisaatiohankkeeseen yhtenä paikallistoimijana.

Osaprojektimme ryhmätoiminta on tarkoitettu pitkäaikais- ja toistuvaistyöttömille. Projektin toiminnan tavoitteena on työelämäkynnyksen madaltaminen. Haemme aktiivisia vapaaehtoisia toimintaryhmien vertaisohjaajiksi.

Lisää hankkeesta