Kesän merkkejä

06.06.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

more helpful hints Kesä kuuluu itselläni sanoihin, joiden kaikki mielleyhtymät ovat positiivisia. Istahdin aistimaan kesää ympärilläni. Tänään tuuli viileästi, joten tuntemus iholla oli jopa kirpeän syksyinen. Kesää kuuluukin aistia kaikilla aisteilla. Niin paljon kuuluu kesään.

see post Kesän vihreys talven valkoisuuden ja kevään harmauden jälkeen tuntuu suurelle ihmeelle. Kaikesta siitä mudasta ja kuolleelle näyttäneestä maasta on noussut mitä erilaisimpia kasveja. Yritän erottaa katseella vihreän eri sävyjä. Yritän erottaa ja tunnistaa lintujen erilaisia lauluja. Yritän huomata kaikki pienet ötökät maassa. Pienessä kohdassa pihamaata tapahtuu paljon, kun oikein tarkasti katsoo. Jään ja lumen alta paljastuu joka vuosi hurja määrä energiaa, kasvua ja sinnikkyyttä.

rencontre real juventus Viime viikosta ison muutoksen ovat tuoneet kouluista kesälomille päässeiden lasten ilokiljahdukset. Lisäksi ilma täyttyy juoksevien jalkojen äänistä ja suuresta määrästä energiaa. Elämä on vahvasti läsnä pihapiirissä. Lukuvuoden aikaiset arkipäivät hiljaisine pihoineen tuntuvat nyt oudon tyhjille. Lasten äänet muuttavat ympäristön eloisaksi ja puoleensavetäväksi.

check my blog » Read more: Kesän merkkejä

Elämää kesähetkessä

03.06.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Hetkessä eläminen on taito, mitä voi ja kannattaa harjoitella. Hetkessä eläjät ovat onnellisempia kansalaisia. Miten voi oppia elämään hetkessä?

Iso osa päässämme virtaavista ajatuksista ovat vanhan toistoa. Mietimme mitä joku joskus sanoi, mitä itse tuli sanottua, miten joku loukkasi tai itse ei onnistunut niin hyvin, kuin olisi halunnut.

Liika huolehtiminen kannattaa jättää ensimmäisenä pois. Luin lehdestä, että tutkimuksen mukaan vain neljä prosenttia huolistamme ovat aiheellisia. Miksi siis kannamme niitä mukanamme? Liiasta huolehtimisesta voi selvitä järkeilemällä. Selitä itsellesi mitkä huolet ovat turhia ja päästä niistä irti. Huolet voi myös kirjoittaa paperille ja pistää huoliroskakoriin, polttaa ne tai kirjoittaa vaikka huolen perään, että “tästä minun ei tarvitse huolehtia, asia hoituu kyllä”.

» Read more: Elämää kesähetkessä

Ajattele itseäsi

28.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Ajattele itseäsi – oikealla tavalla. Oman itsensä ajattelu on hyväksi. Usein olemme itsemme pahin kriitikko. Annamme helpommin toiselle anteeksi sen, mitä itsellemme emme anna. Vaadimme eniten itseltämme. Olet varmasti kuullut monesti neuvon ”Miten neuvoisit parasta ystävääsi”. Saman ajattelutavan voi ulottaa itsestä huolehtimiseen. Mitä vaadin ystävältäni, vain sen verran vaadin itseltäni. Puhun nyt tietysti arkisista asioista, kuten siivoamisesta, kaappien järjestyksessä pitämisestä ja rikkaruohojen kitkemisestä. Asenteissa, suvaitsevaisuudessa ja käyttäytymisessä on aina fiksua olla edelläkävijä, inspiraattori ja oikean suunnan näyttäjä.

Itseä ei kannatta uuvuttaa ei itsekkäistä syistä eikä altruistisista, epäitsekkäistä syistä. Mikäli ihminen laittaa muiden toiveet jatkuvasti omien toiveidensa edelle, loppuvat häneltä pian voimavarat. Annettavaa ei riitä, mikäli ei jostain saa annettavaa tilalle. On kaikkien etu, jotta pidämme huolta itsestämme. Läheisemme voivat aina paremmin, kun itse jaksamme paremmin.

» Read more: Ajattele itseäsi

Rentoutta pedantillekin

23.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Toisinaan havahtuu huomaamaan miten asiat ovat muuttuneet. Huomasin itse, että taipumukseni pedanttiuteen on selkeästi vähentynyt. Toki on asioita, jotka pitävät olla juuri ”oikealla” tavalla, mutta monen asian suhteen olen oppinut asennoitumaan rennommin. Rentous suojaa stressiltä ja uupumiselta.

Rennon asenteen löytymiseen on auttanut itselle tärkeiden asioiden määrittäminen. En toimi enää kaikessa ”kuten pitää”, vaan enemmän sen mukaan, miten itse arvotan asioita. Olen luopunut monesta minulle turhasta tavasta. Nykyään siivoan vasta kun vieraat ovat lähteneet. Tuntuu turhalle siivota ennen ja jälkeen. Kodin normaali siisteys riittää. Pölyjä pyyhitään kun siihen on aikaa, ei kalenterin mukaan. Voikukat saavat vallata osuuksia pihalla. Varsinkin Wagner-kanimme arvostaa sitä kovasti.

Monet pienet yksityiskohdat ovat yhdistyneet ”antaa mennä” sekasotkuksi. En mieti enkä kaihda erilaisten astioiden yhdistämistä kahvipöydässä. En harmittele millaisen mielikuvan kukakin saa kodistamme, pihastamme tai muista ulkoisista tekijöistä. Koskaan ei voi miellyttää kaikkia, joten helpompi tehdä asioita niin, että ainakin itse on tyytyväinen.

» Read more: Rentoutta pedantillekin

Vene on vesillä

23.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Vene on saatu vesille viime perjantaina. Yhdistyksen toiminta siirtyy kesäaikaan eli tapaamiset ovat Vartiosaaressa Trissanin mökillä. Aikaisempien kesien tapaan Hessu hakee mökkeilijät Reposalmen rannasta tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 10. Veneessä on tavallisesti ollut pientä laittoa aina alkukesästä, joten muutoksia saattaa tulla. Myös epävakaiset säät saattavat muuttaa totuttuja aikatauluja. Jos on epätietoisuutta mökille menosta, niin kannattaa soittaa Hessulle p. 040 589 0310.

e-mielenterveys.fi – tietoa mielenterveydestä

18.05.2011 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

Suomen Mielenterveysseura on julkaissut tänään e-mielenterveys.fi -sivuston, josta löytyy kattavasti tietoa vaikeista elämäntilanteista, mielenterveyden häiriöistä ja niiden vaikutuksesta elämään. Lisäksi sivustolla kerrotaan avun hakemisesta ja toipumisesta. Nuorille ja ikääntyneille on omat osionsa, joissa käsitellään erityisesti heitä koskettavia asioita. Sivustoa voi lukea suomen lisäksi englannin, venäjän, somalin ja kurdin (sorani) kielellä.

Sivustolta löytyy myös uusi traumaattisten kriisien oma-apuohjelma site de rencontre personne riche SELMA – Selviytymismatka kriisistä eteenpäin. Ohjelma on parhaillaan pilottikäytössä ja se avautuu varsinaiseen käyttöön syksyllä 2011. SELMA on tarkoitettu järkyttävän tapahtuman kokeneille itsenäisen selviytymisen tueksi. Selviytymismatkan kulkeminen kestää kahdeksan viikkoa ja siihen sisältyy kolme puhelinkeskustelua kriisityöntekijän kanssa. SELMA on uusin SOS-kriisikeskuksessa käyttöön otettava kriisityön muoto.

Tutustu e-mielenterveys.fi -sivustoon!

e-mielenterveys

Vinkkejä rauhoittumiseen

17.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Ajattelin, että olisi hyvä kerrata yksinkertaisia rauhoittumisen ja lepäämisen vinkkejä. Näitä voi käyttää myös palautumiseen rankan suorituksen jälkeen.

saludcoop citas por internet barrancabermeja 1) Opettele sanomaan ei
Kun tarvitset lepoa ja rauhaa, kerro ihmisille rohkeasti, että juuri nyt et jaksa. Voit myös vedota kiireeseen. Naisia on opetettu huolehtimaan toisista, mutta myös itsestä on oikeus huolehtia. Yleensä syyllisyys kieltäytymisestä estää kieltäytymään pyynnöstä. Tutkimusten mukaan saadut kieltävät vastaukset eivät aiheuta suuria reaktioita saajassa. Ihmiset menevät eteenpäin ja keksivät muita ratkaisuja.

http://salsiando.com/finelit/3693 2) Hiljennä tahtia
Haluatko oikeasti kävelläkin vauhdikkaasti, vai onko kiire vain jäänyt korvien väliin? Rytmin vaihtaminen on vaikeaa, mutta kokeile seuraavaa. Mitä jos kuuntelet hetken omaa hengitystä ja työnnät kaikki ajatukset siksi aikaa pois? Anna aivojen levätä tovi ja jatka sitten toimintaasi hyväksi kokemallasi tahdilla. Aina ei tarvitse olla supersuorittaja. Mikäli kiire tuntuu jatkuvalta, mieti mistä voit luopua, jotta ehdit nauttia elämän suomista hetkistä.

» Read more: Vinkkejä rauhoittumiseen

MieTo 10 v.

16.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Yhdistyksemme täyttää tänään 10 vuotta. MieTon perustava kokous pidettiin toukokuun 16. päivänä 2001 klo 11 Herttoniemenrannan Asukastalo Ankkurissa. Läsnä oli allekirjoittaneen lisäksi kahdeksan Suomen Mielenterveysseuran Kolmas Linja -projektin toimintaan osallistunutta miestä. Yhdistyksen tarkoitukseksi mainittiin mielekkään toiminnan mahdollisuuksien tarjoaminen monilla sen jäseniä kiinnostavilla aloilla. Yhdistyksen nimeksi äänestettiin Mielekäs toiminta ry ja varanimeksi Toiminnan miehet ry. Vaikka Kolmas Linja -projekti toteutettiin Helsingin kaakkoisella alueella nimenomaan miesten syrjäytymisen ehkäisemiseksi niin perustamiskokous toivotti myös naiset tervetulleeksi yhdistyksen toimintaan. Perustamiskokous jatkui yhdistyksen ensimmäisenä vuosikokouksena, jossa hyväksyttiin toimintasuunnitelma. Ensimmäiseen toimintasuunnitelmaan kirjattiin tavoitteeksi seuraavaa:

Kolmas Linja –projektin aloittaman toiminnan jatkaminen joissakin puitteissa, esim. 2 x/vko atk-toiminta ja 1 x/vko kokkikerho Asukastalo Ankkurissa. Trissan –mökin vuokraaminen kaupungilta Vartiosaaresta. Toimintatilojen vuokraan sekä työvälineisiin- ja tarvikkeisiin rahoituksen järjestäminen hakemalla toimintaa varten avustusta mm. kaupungilta.

Puheenjohtajana kokouksessa toimi allekirjoittanut ja sihteerinä Kari Väisänen.

Varsinaisesti MieTo aloitti itsenäisen toimintansa marraskuun alusta 2001 Kolmas Linja -projektin toiminnan päätyttyä 31.10.2001. Kymmenen vuoden aikana on kerinnyt tapahtumaan paljon asioita. Ensimmäisessä toimintasuunnitelmassa tavoitteeksi asetettu Trissanin vuokraaminen onnistui. Yhdistys sai pelastettua Nurmijärven Palojoelta vanhan Aallotar veneen, joka sittemmin on kunnostettu ja jonka kyydistä olemme kesäaikaan yhdistyksen toiminnassa saaneet nauttia.

Alunperin yhdistys toimi asukastalo Ankkurissa. Ankkurin jälkeen olimme lyhyen aikaa Myllypurossa Myllypuron työttömien toimintatilassa. Nyt olemme viisi vuotta voineet toimia itse vuokraamassa tilassa Roihuvuoren kirjaston rakennuksessa. Yhdistyksen toiminta on vakiintunut kolme kertaa viikossa tapahtuvaksi päivätoiminnaksi ja kesäaikaan veneilemme Vartiosaareen Trissanille.

Vuosien varrella yhdistyksessä on ollut mukana kymmeniä aktiiveja ihmisiä, joiden ansiota yhdistyksen menestys on. Monet tutut ovat jo poistuneet joukostamme. Yhdistyksellä on myös ollut onni löytää toiminnanohjaajikseen taitavia ihmisiä. Yhdistyksen jäsenistöstä palkattuina toiminnanohjaajina ovat toimineet Pertti Saarimaa, Kristina Avarre, Eeva-Riitta Hirvonen ja viimeksi Heikki Elki.

Yhdistys juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan tarjoamalla yhdistyksen jäsenille ja yhteistyökumppaneille pienimuotoisen juhlatilaisuuden Trissanilla Vartiosaaressa.  rencontres outaouais Aikaisemmin ilmoitettu juhlapäivä perjantai 27.5. on muutettu käytännön syistä perjantaiksi 26.8.

Jari Hartikainen, pj. MieTo r.y.

Onni on arjessa

15.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Monesti ajattelemme että nautimme elämästä enemmän sitten joskus, kun olemme eläkkeellä, kun pankkilaina on maksettu, kunhan vain saan sen ylennyksen tai pääsen lomamatkalle. Elämästä voi nauttia joka päivä. Se vaatii harjoittelua ja jopa oman suhtautumistavan kyseenalaistamista, mutta tuloksena on riemukkaampi elämänasenne. Katso pieniä lapsia kuinka he nauttivat elämästä. Aikuisena usein unohtaa arvostaa niitä pieniä asioita.

Onni on arjessa. Tutkimukset vahvistavat että raha, valta tai tavarat eivät tee ihmistä onnelliseksi. Joka päivä meillä on mahdollisuus nauttia elämästämme. Onnellisuuteen vaikuttaa merkittävästi oma puoliso sekä oman elämäntehtävän löytäminen. Tarvitsemme ympärillemme ihmisiä, jotka hyväksyvät meidät sellaisina kuin olemme, sekä tukevat meitä tavoitteissamme. Puolison rooli tässä on mittava. Elämäntehtävä voi olla työ tai mikä tahansa, minkä tekemisestä saa nautintoa ja tarpeellisuuden tunnetta. Usein myös toisen auttaminen tuo hyvää mieltä.

» Read more: Onni on arjessa

Toisen omaa

09.05.2011 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Kuulin tapauksesta, jossa nuori aikuinen oli uusien pomojensa edessä avoimesti kertonut kuinka huijasi vakuutusyhtiötä tai oikeastaan varasti vakuutusyhtiöltä. Juuri seinään asennettu hylly oli tippunut ja mukana olevat asiat olivat menneet palasiksi. Vakuutusyhtiöstä oli kysytty mitä oli pudonnut hyllyn mukana, jotta voidaan korvata, jolloin Ikean astiasto oli sujuvasti vaihtunut Arabian Teemaksi.

Ihmettelen miten tapauksesta kertonut henkilö ei ole hävennyt tapausta ollenkaan. Tuskin hän kertoisi juttua tuoreelle pomolleen ja hänen pomolleen, jos tajuaisi hävetä tekemäänsä. Miten varastaminen ja huijaaminen ei tunnu hävettävälle teolle? Opetammeko lapsillemme, että kaupasta on väärin varastaa, mutta isolta yritykseltä rahan huijaaminen onkin suvaittavaa? Jos vakuutusyhtiöitä huijataan maksamaan rikkoutuneen tavaran merkki kalliimmaksi, niin ei ole ihme, että vahingon sattuessa, voi olla todella vaikeaa saada asiallista korvausta. Ehkä oletusarvona on, että huijaavat tai lisäävät arvoa.

» Read more: Toisen omaa