Äiti päästää irti

24.04.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

go site Tänään olen joutunut heräämään pelättyyn päivään. Poikani ajaa mopokortin ajokokeen osuuden ja kuulemma, jos suorittaa sen hyväksyvästi, saa hän väliaikaisen mopoajokortin käteen heti. Pojalle päivä on iloinen ja ikimuistoinen. Äidille päivä on hyvin erilainen.

source link En kadu luvan antamista mopoiluun. Nuori ei ole osoittanut muuta kuin luottamusta herättävää käytöstä. Olemme puhuneet liikennekäyttäytymisestä kuten niin monesta muustakin asiasta ja nuoren mielipiteet ja asenteet ovat kunnioitettavaa luokkaa. En voi rangaista häntä omista peloistani. Minun pitää opetella päästämään taas vähän lisää irti.

get link Äitinä irti päästämistä saa opetella jo pienestä pitäen. Kun lapsi leikki ensimmäisen kerran yksin pihalla, vahdin haukan tavoin ikkunasta. Se oli ensimmäinen minulle iso henkinen irti päästäminen. Aika on tuonut niitä lisää ja yleensä se on tarkoittanut lapsen reviirin kasvamista. Asiat ovat sujuneet hyvin ja lapsi on oppinut lisää elämästä, vastuusta ja maailmasta.

go » Read more: Äiti päästää irti

Opi riidoista, opi omasta toiminnasta

17.04.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

click here Mindfulness ja muutkin meditointimuodot ovat itseen tutustumista. Itseen tutustuminen auttaa huomaamaan monia automaattisesti ihmissuhteissa esiin tulevia toimintatapoja, joiden ylläpitäminen ei ehkä olekaan meille tai ihmissuhteillemme hyväksi. Lapsuuden kodissa opitut toimintamallit näkyvät parisuhteessa, ystävyyssuhteissa, työpaikalla ja suhteessa omiin lapsiin.

Puolustuskannalle siirtyminen tapahtuu usein täysin huomaamatta, kun kuulemme jonkin sanaparin, äänensävyn tai yhdistämme vaikka tuoksun tai paikan tilanteeseen. Huomaamattamme toiminta siirtyy vanhaan tuttuun malliin, usein oman väärän tulkintamme perusteella. Riita saattaa perustua kahdelle täysin erilaiselle tulkinnalle tapahtuneesta.

Avioliitto- ja perheterapeutti binäre option 0-100 Sharon Rivkin ehdottaa, että jokaisen naimisiin menevän pariskunnan tulisi tutkia omaa ensimmäistä yhteistä riitaa ja tuoda toisilleen näkyviksi toimintatavat, pelot ja toiveet. Usein samat riidat toistuvat parisuhteissa, koska asioita ei selvitetä kunnolla. Asioita ei tule lakaista maton alle, vaan ottaa esille lapsuudesta tulevat toimintamallit, jotka ohjaavat meitä. Parisuhde yhdistää kaksi usein hyvinkin erilaista perhekulttuuria.

» Read more: Opi riidoista, opi omasta toiminnasta

Pinterest – Uusi tapa tehdä aarrekarttoja

10.04.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Puhutaan paljon aikuisten naisten Pinterestiin hurahtamisesta. Eikä ihme. Pinterestiin kerätään kuvia, kuten aarrekarttaankin, mutta digitaalisesti. Omien kuvien keräilyn lisäksi voit seurata toisten “karttoja” ja ottaa sieltä kuvia omiin karttoihin.

Yksi hauskimpia Pinterest karttojani on ollut meditointipuutarhaan ideoiden etsiminen. Odotan innolla lumien sulamista, jotta pääsen toteuttamaan talven läpi etsimiäni ideoita. Kaikki eivät tule toteutumaan, mutta uskoisin että osa ainakin jollain tavalla. Haaveena muokata puutarhaan lisää rauhallisia meditointiin sopeutuvia paikkoja. Tiedä vaikka meditointipuutarha onnistuisi niin hyvin, että siellä voisi kesäisin pitää pienien ryhmien meditointeja rauhallisessa ja inspiroivassa ympäristössä.

» Read more: Pinterest – Uusi tapa tehdä aarrekarttoja

Ihmisyystaitoja

04.04.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Viime perjantaiset uutiset koulussa ammuskelijasta pysäyttivät. Tänään taas kuullaan vastaavanlaisia uutisia ulkomailta. Tuntuu että uutisia tapetuista ja murhatuista ihmisistä sekä muusta käsittämättömästä väkivallasta ja kiusaamisista tulee enemmän koko ajan. Mikä meitä vaivaa? Onko niin monessa asiassa kilpaileva ja koveneva yhteiskunta liikaa herkemmille?

Tuntuu että “ihmisyystaidot” ja niiden hallinta ovat kohta tärkeämmässä asemassa kuin monet muut aikuisuuteen valmentavat taidot. Ei riitä että osaa monia yleissivistäviä taitoja ja tietoja, jos ei osaa käyttäytyä, eikä ottaa toisia ihmisiä huomioon tai ei tiedä koska olisi syytä hakea apua ja mistä sitä apua saa. Ihmisiä pitäisi nuoresta asti opettaa käsittelemään omia tunteitaan oikealla tavalla, sekä huomaamaan ja tulkitsemaan omia reaktioitaan. Kun huomaa mitä itsessä tapahtuu ja mistä ne tunteet ja tuntemukset tulevat, on mahdollista vaikuttaa siihen miten käyttäytyy.

» Read more: Ihmisyystaitoja

Myötätunto voimavarana

28.03.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Törmäsin taannoin hauskaan ja oivaltavaan aamurukoukseen.

“Rakas Jumala, tähän mennessä tänään olen tehnyt kaiken oikein. En ole juoruillut, en ole menettänyt malttiani, en ole ollut ahne, äreä, ilkeä, itsekäs tai liian nautinnonhaluinen. Olen erittäin kiitollinen. Mutta muutaman minuutin kuluttua, Jumala, minä aion nousta sängystä. Ja sitten siitä eteenpäin tarvitsen luultavasti paljon enemmän apua.”

On helppoa olla hyvä ihminen ja tehdä asiat hyvin, kun makaa vielä aamulla sängyssä. Kun nousemme ylös ja olemme kontaktissa toisiin, kasvaa mahdollisuus “joutua vaikeuksiin”. Kiireessä tulee helpommin tiuskittua, sanottua ikävästi, olla huomioimatta toisen tunteita ja tarpeita, kuunneltua huonosti… Mitä tietoisempia olemme omista ajatuksista, tunteista ja itsessämme heränneistä reaktioistamme, sitä paremmin pystymme valita miten haluamme toimia.

» Read more: Myötätunto voimavarana

Mitä olet tehnyt viimeaikoina?

25.03.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Kysymys jota kysellään säästä puhumisen sijaan? Joko olette… kävitkö katsomassa… miten tulevat lomat, joko on suunnitelmia? Vastaavia kysymyksiä riittää. Havahduin kysymyksistä pohtimaan elämääni. Enhän tee juuri mitään – elämyksellistä. Tai kaikki on elämyksellistä.

Joskus tulee hetkiä, jolloin huomaa selkeästi jonkin pienin askelin edenneen kehityksen suurena muutoksena. Koin sellaisen. Tuntuu, että arkeni ei ole suuri seikkailu toisten ihmisten silmissä, mutta itselleni se on sellainen. Olen ja havainnoin, pohdin ja ihmettelen.

Oivallus oli, etten enää juokse elämysten perässä. Elämä tuntuu elämälle ihan arjen keskellä. Pieni ulkoilu koirien kanssa on yhtä ihmeellinen joka kerran, jos sen niin haluaa kokea.

» Read more: Mitä olet tehnyt viimeaikoina?

Tasapainolla onnellisuuteen

25.03.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Monesti haemme muutosta elämään ottamalla jotain lisää lautasellemme. On halu voida paremmin, joten päätetään lisätä liikuntaa tai ottaa harrastus tai vaikka tavata enemmän ystäviä. Missään näissä päätöksissä ei ole mitään vikaa, mutta jos elimistölle ei jätä palautumisaikaa suorituksista, on olotilan kohenemiselle huonot edellytykset.

Pyri tasapainoon. Elämän eri osa-alueet on hyvä saada tasapainoon suhteessa toisiinsa. Tarvitsemme vapaa-aikaa ja palautumista rasittavista päivistä ja jaksoista. Jos rasitus menee liian pitkälle, elimistö kyllä keksii tavan pysäyttää. Toinen saattaa saada migreenin, toisella oireilee vatsa, kolmannella tuntuu rinnassa.

Toisen elämään ei kannata verrata. Vaikka kaveri kertoo kuinka kiire on töissä ja kuinka kuitenkin treenaa paljon vapaa-ajalla eikä tunnu koskaan pysähtyvän, totuus puheen takana voi olla aivan toisenlainen. Jatkuvasta touhuamisesta voi tulla jopa rituaalimaista todellisuuden välttelyä. Usko, että kun vain treenaa, niin voimat palautuvat, voi viedä niin pitkälle ettei ihminen nouse sängystä kuukauteen.

» Read more: Tasapainolla onnellisuuteen

Toivotaan hyvä myös toisillemme

25.03.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Sosiaalinen ympäristömme antaa meille kaiken aikaa vihjeistä siitä miten meidän tulisi elää. Näemme ja kuulemme ympärillämme ehdotuksia asioista joita ostamalla elämä on helpompaa tai mukavampaa. Sukulaiset ja ystävät luovat tahtomattaan tai vihjaillen paineita siitä millaisia päätöksiä pitäisi tehdä. Poliitikot myös ohjaavat meitä päätöksillään ja mielipiteillään valintoihin, oli kyseessä koulutuksen valinta tai perheratkaisut. Meihin vaikuttavat myös kaikki mitä olemme eläneet, kokeneet, oppineet ja nähneet. Tietoa saamme viikossa niin paljon, että joidenkin tutkijoiden mukaan tavallinen tietokone menisi tukkoon viikossa siitä tietomäärästä.

Olen viime aikoina vastaillut kysymyksiin onnellisuudesta. Vaikka puhutaan onnellisuuspillereistä (masennuslääkkeistä), mielestäni ne eivät ole todellisia onnellisuuspillereitä. Jos ihminen on esimerkiksi onneton, ei masentunut, ja saa lääkäriltä masennuslääkkeitä, lääkkeiden käyttö turruttaa viestit siitä että jotain on pielessä, eikä tule tehtyä valintoja muutosta kohti, koska hetken aikaa lääkkeillä pärjää epämukavassa tilanteessa.

» Read more: Toivotaan hyvä myös toisillemme

Tehokkuus on huomion hallintaa

25.03.2012 kirjoitti MieTo ry Ei kommentteja »

Amerikassa on tutkittu stressin vaikutusta työtehokkuuteen. Stressin määrä työssä on tuplaantunut viimeisen vuosikymmenen aikana. 70% henkilöstön työhön liittyvistä valituksista ovat stressiin kohdistuvia. Stressi näkyy kasvavina työterveysmenoina. Stressi vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti ja useilla erilaisilla oireilla.

Tutkijat ovat myös huomanneet, että ihmisen kyky keskittyä yhteen asiaan on alle 10 minuuttia. Sen pidempään keskiverto ihminen ei kykene keskittymään. Olemme niin tottuneita jakamaan huomiotamme saapuvien viestien ääniin puhelimessa ja sähköpostissa, sekä hyppelemään tietokoneella eri ikkunoiden välillä milloin työasiassa, milloin sosiaalisessa mediassa, pelissä tai uutisvirrassa. Elämämme tuntuu olevan yhtä keskeytyksen virtaa.

» Read more: Tehokkuus on huomion hallintaa

MieTon kevätkokous 24.3.2012

14.03.2012 kirjoitti Webmaster Jouni Ei kommentteja »

On jälleen aika kokoontua kevätkokouksen merkeissä ja tarkastella edellisen vuoden toimintaa. MieTon kevätkokous pidetään go to site lauantaina 24.3.2012 klo 15 yhdistyksen toimitilassa Roihuvuoressa. Kokouksessa käsitellään sääntömääräisten asioiden lisäksi hallituksen täydentäminen yhden jäsenen osalta. Tämän lisäksi katsotaan tulevaisuuteen ja esitetään syyskuussa 2011 lähtien työstetyn vuosien 2012-2014 toimintastrategian hyväksymistä.

Vuosikokouksen asiakirjat ovat tarkasteltavissa etukäteen osoitteessa mieto.fi/info/vuosikokous. Salasana on toimitettu jäsenille jäsenkirjeen mukana.

opções binárias facil Asialista

  1. Kokouksen avaus
  2. Puheenjohtajan, sihteerin, kahden pöytäkirjan tarkastajan ja ääntenlaskijan valinta kokoukselle
  3. Kokouksen osanottajat, laillisuus ja päätösvaltaisuus
  4. Vuoden 2011 toimintakertomus
  5. Vuoden 2011 tilinpäätöksen ja toiminnantarkastajien lausunnon vahvistaminen
  6. Vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle ja muille tili- ja vastuuvelvollisille
  7. Yhden lisäjäsenen valinta hallitukseen
  8. Toimintastrategia 2012-2014
  9. Kokouksen päättäminen

Tervetuloa!