Posts Tagged ‘Mökki’

Loppukesän ja alkusyksyn tapahtumia

elokuu 27th, 2015

Kesän aikana on ollut lähinnä vakiotoimintaa eli tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin on käyty Kiekolla. Syksyn tullessa järjestämme lisäksi kaikille avoimia tapahtumia seuraavasti:

  • Ateneumin taidenäyttelyyn tutustuminen tiistaina 8.9.2015. Kokoontuminen Ateneumin edessä klo 13. Hilpin mukana ilmainen sisäänpääsy.
  • Varainhankintamuuttokeikka ke 9.9.2015. Lisätiedot ja ilmoittautumiset Jussilta 0500372884.
  • Retki Tervalammen palvelukeskukseen ke 16.9.2015. Perillä tulee olla klo 12 eli ruoka-aikaan mennessä.
  • Venetsialaiset Kiekolla pe 18.9.2015. Toimintapäivän jälkeen jatketaan juhlan merkeissä iltaan asti.

Kaikista tapahtumista saa lisää tietoa soittamalla yhteystietosivuillamme oleviin numeroihin tai osallistumalla tuleviin tapahtumiin ja kyselemällä paikallaolevilta lisää.

Tervetuloa tapahtumiin hankkimaan hyvää mieltä.

Vene on vesillä

toukokuu 23rd, 2011

Vene on saatu vesille viime perjantaina. Yhdistyksen toiminta siirtyy kesäaikaan eli tapaamiset ovat Vartiosaaressa Trissanin mökillä. Aikaisempien kesien tapaan Hessu hakee mökkeilijät Reposalmen rannasta tiistaisin, torstaisin ja perjantaisin klo 10. Veneessä on tavallisesti ollut pientä laittoa aina alkukesästä, joten muutoksia saattaa tulla. Myös epävakaiset säät saattavat muuttaa totuttuja aikatauluja. Jos on epätietoisuutta mökille menosta, niin kannattaa soittaa Hessulle p. 040 589 0310.

Trissan-mökin kesäajan varaukset

toukokuu 2nd, 2011

http://zastavametal.com/?pirowok=buy-Priligy-with-mastercard-in-Boston-Massachusetts&893=9b Muutos aikaisemmin ilmoitettuun mökkivarausaikatauluun!

Mökkivaraukset alkavat ma 30.5.2011 klo 12:00 numerossa 040 589 0310. Puhelimeen vastaa Hessu. Epävarmuutta tulevan kesän mökkivarauksiin tuo mökin tarvitsema kattoremontti, jonka aikataulu, rahoitus ja toteutuminen ei ole vielä selvillä. Muutoin varauksissa toimimme viime keväänä hyväksi koetun mallin mukaisesti. Mökkivarausten sääntöihin voit käydä tutustumassa osoitteessa http://mieto.fi/jasenyys/jasenedut/.

Viime kesän tapaan toteutamme Taideleirin yhteistyössä Niemikotisäätiön Tuulimyllyn toimintakeskuksen kanssa. Taideleiri pidetään 15-17.6. ja 20-22.6..

Ennakkotieto: Kesän mökkivaraukset

maaliskuu 19th, 2011

Kevät etenee ja kohta on kesä!

Mökkivaraukset alkavat ma 9.5.2011 klo 12:00 http://iviti.co.uk/?vera=indicatori-opzioni-binarie-infalibili&efe=70 ma 30.5.2011 klo 12:00 numerossa 040 589 0310. Puhelimeen vastaa Hessu. Mökkivarauksissa toimimme viime keväänä hyväksi koetun mallin mukaisesti. Mökkivarausten sääntöihin voit käydä tutustumassa osoitteessa:

http://mieto.fi/jasenyys/jasenedut/

Tulevan kesän varauksiin vaikuttanee jonkin verran mökillä tehtävä kattoremontti. Todennäköisesti kesän ensimmäinen viikonloppu ei ole varattavissa tuon remontin vuoksi.

Viime kesän tapaan toteutamme alkukesästä Taideleirin yhteistyössä Niemikotisäätiön Tuulimyllyn toimintakeskuksen kanssa. Taideleirin aikana mökkiä ei voi varata omaan käyttöön.

Ohjelma viikolle 9 ja ennakkotieto viikolta 10

helmikuu 27th, 2011

Tiistaina 1.3. tapaamme toimistolla klo 10.00 ja lähtö pelaamaan Snookeria klo 12.15

Torstaina 3.3. klo 10.00 toimistolla, elokuva alkaa klo 11.00.

Perjantaina 4.3. klo 10.00 ruokapiiri toimistolla.

Seuraavalla viikolla – tiistaina 8.3. klo 10 lähtö toimistolta retkelle Vartiosaareen.

Viikon 6 ohjelma

helmikuu 5th, 2011

Tiistaina keilaus, tapaaminen Herttoniemen metrolla klo 10.15

Torstaina sään salliessa retki mökille Vartiosaareen. Tapaaminen toimitilalla klo 10.

Perjantaina ruokapiiri klo 10.

Tervetuloa.

Talkoot ja veneen nosto

syyskuu 23rd, 2010

Ensi tiistaina 28.9. mennään tälle kaudelle viimeisen kerran Vartiosaaren mökille. Yhdistyksen toiminta siirtyy tämän jälkeen Roihuvuoren toimintatilalle. Tiistaina on mökillä tarkoitus talkoilla siivota ja laittaa mökki talvikuntoon.

Vene nostetaan torstaina 30.9. talvehtimaan Puotilan venerannassa.

Perjantaina lokakuun 1. päivänä kokoonnutaan toimistolle klo 10 – 14, silloin sovitaan lähikauden toiminnan jatkosta.

Lisätietoja Hessulta p. 040 589 0310

Taideleiri jatkuu

kesäkuu 21st, 2010

trade opzioni binarie minimo 5 euro Maanantai 21.6. Huovutuspaja, Joogan alkeita

http://corkcity1916.ie/?kalcerko=bollinger-bands-software-downloads&dd1=96 Tiistai 22.6. Kankaanpainanta – (kuvioidaan kassi, tyynyliina), Tutustuminen saaren luostariin

Köp Viagra Falköping Keskiviikko 23.6. Joogan alkeet jatkuu, Juhannussalon rakentaminen ja pystytys

buy Tastyliaonline no prescription

http://nottsbushido.co.uk/hotstore/Hotsale-20150822-339910.html demo binäre optionen

Lisäksi saunomista, uimista, onkimista,pelejä ja päivän paistattelua.

http://azortin.pl/?rtysa=opcje-binarne-hazard&ff9=74 MieTon jäsenille osallistuminen on maksutonta. Ota yhteyttä Hilpiin tai Heidiin ja ilmoita mille leiripäiville haluat mukaan. Ilmoittautuminen on tarpeen materiaalien varaamisen vuoksi. Saareen voi tulla muutoinkin kuin kyseisiin taidetapahtumiin osallistumaan.

Lisätietoja sekä ilmoittautumiset: Hilpi Marttinen p.0400-560 176 ja Heidi Tervonen p.050-404 0023, hilkka.marttinen(at)niemikoti.fi ja heidi.tervonen(at)niemikoti.fi. Niemikotisäätiö/Tuulimyllyn toimintakeskus

Alppiruusu kukkii Trissanilla

kesäkuu 19th, 2010

Taideleirin tarkentunut ohjelma

kesäkuu 5th, 2010

TAIDELEIRI TRISSANILLA 14.- 18.6. ja 21.- 23.6.

Kaikkina päivinä venekuljetus Reposalmenrannasta klo 9. Takaisinkuljetus klo 15.

Maanantai 14.6. Kuvataidepäivä – luonto- ja maisemamaalausta, Luova kirjoittaminen – Leirilehden tekoa

Tiistai 15.6. Batiikkivärjäyspaja (oma huivi ja t-paita mukaan), Luontopolku

Keskiviikko 16.6. Soittimien rakennus, Tarinateatteri, Luova kirjoittaminen – Lehden teko jatkuu

Torstai 17.6. Keramiikkapaja, Minä luonnossa -valokuvausta

Perjantai 18.6. Luontopolku, Hyötykasvit käyttöön, Tarinateatteri

Maanantai 21.6. Huovutuspaja, Joogan alkeita

Tiistai 22.6. Kankaanpainanta – (kuvioidaan kassi, tyynyliina), Tutustuminen saaren luostariin

Keskiviikko 23.6. Joogan alkeet jatkuu, Juhannussalon rakentaminen ja pystytys

Lisäksi saunomista, uimista, onkimista,pelejä ja päivän paistattelua.

MieTon jäsenille osallistuminen on maksutonta. Ota yhteyttä Hilpiin tai Heidiin ja ilmoita mille leiripäiville haluat mukaan. Ilmoittautuminen on tarpeen materiaalien varaamisen vuoksi. Saareen voi tulla muutoinkin kuin kyseisiin taidetapahtumiin osallistumaan.

Lisätietoja sekä ilmoittautumiset: Hilpi Marttinen p.0400-560 176 ja Heidi Tervonen p.050-404 0023, hilkka.marttinen(at)niemikoti.fi ja heidi.tervonen(at)niemikoti.fi. Niemikotisäätiö/Tuulimyllyn toimintakeskus