Kirjoittaja-arkisto

Syksyn toiminnasta

30.9.2008

Yhdistyksen kesäajan toiminta on päättynyt. Vene on nostettu talviteloille. Toiminta siirtyy Roihuvuoren toimintatilaan.

Syksyn toiminta suunnitellaan kuukaudeksi kerrallaan. Suunnittelupäivä on jokaisen kuukauden viimeinen torstai, poikkeuksena alkava kuukausi, jonka toiminta suunnitellaan ensi torstaina (2.10.). Muista siis olla paikalla, kun haluat olla vaikuttamassa siihen mitä tulevaisuudessa tehdään.

Tiedottaminen tulevasta toiminnasta tapahtuu näillä verkkosivuilla suunnittelupäivän jälkeen perjantaisin. Muutoin toiminta toteutuu suunnitelman mukaisesti paitsi ulkoliikunnan osalta saattaa tulla muutoksia, jolloin huonojen keliolosuhteiden vuoksi ohjelma saattaa muuttua. Verkkosivuja pyritään päivittämään toiminnankin osalta viikottain. Toiminnan kuukausisuunnitelma löytyy myös toimintatilan ovesta.

Yhdistys kutsuu syksyn mittaan kokoon työryhmän, joka alkaa pohtimaan yhdistyksen arkitoiminnan järjestymistä tulevaisuudessa. Yhdistyksen jäsenille lähetetään asiasta postia syksyn mittaan.

Syyskokous pidetään perjantaina 28.11. klo 18. Syyskokouksessa valitaan yhdistykselle hallitus sekä päätetään tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Mikäli haluat mukaan yhdistyksen päätöksentekoon, mutta koet tarvitsevasi enemmän tietoa asioiden hoidosta, niin Suomen mielenterveysseura järjestää yhdistystoimijoille koulutusta. Voit ilmoitaa halukkuudestasi osallistua koulutukseen näiden verkkosivujen kautta tai soittamalla yhdistyksen puhelimeen.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Ennakkotietoa Maailman mielenterveyspäivästä 10.10.2008

28.9.2008

Mielenterveysseura on nostanut 10. lokakuuta vietettävän Maailman mielenterveyspäivän tämänvuotiseksi teemaksi yksinäisyyden, joka voi koskettaa ketä tahansa.

Jokaisen elämässä vuorottelee tarve olla yksin ja tarve olla yhdessä. Tarvitsemme omaa aikaa, mutta myös yhteyttä muiden kanssa. Omaan valintaan, rauhaan tai mietiskelyyn perustuva yksin olo voi kiireisessä elämässä olla kantava voima ja lisätä mielen hyvinvointia. Pakon sanelema yksin jääminen puolestaan saattaa ahdistaa. Ei toivotussa yksinäisyydessä on paljolti kyse siitä, ettei ole ketään, kenen kanssa jakaa elämää ja kokemuksia. Mielenterveysseuran Valtakunnallisessa kriisipuhelimessa ja kriisikeskuksissa yksinäisyys on yksi suurimmista yhteydenoton syistä.

Maailman mielenterveyspäivää vietetään nyt 16:nnen kerran. Päivän avulla halutaan herättää keskustelua henkisen hyvinvoinnin edistämisestä, mielenterveyden ongelmien ehkäisemisestä ja hoidosta sekä mielenterveyspotilaitten ja omaisten asemasta.

Päivän taustavoimia ovat Mielenterveyden maailmanliitto ja Maailman terveysjärjestö WHO. Suomessa päivän viettoa on tehnyt alusta alkaen tunnetuksi Suomen Mielenterveysseura kutsumalla mukaan yhteisöjä ja yksityisiä korostamaan mielenterveyden merkitystä jokaisen oikeutena.

Lisätietoa:

viestintäjohtaja Kristina Salonen
p. 0400 760 807 / kristina.salonen(at)mielenterveysseura.fi

kehittämispäällikkö Tarja Heiskanen
p. 040 522 9744 / tarja.heiskanen(at)mielenterveysseura.fi

www.mielenterveysseura.fi

Suositut kompostointikurssit jatkuvat syksyllä

8.9.2008

Syksy on hyvä aika aloittaa kompostointi puutarhassa. Pienestäkin pihasta kertyy syystöiden aikaan yllättävän paljon nuutuneita kasveja, lehtiä ja muuta kompostiin kelpaavaa.

YTV Jätehuolto tarjoaa syys-lokakuussa maksuttomia ja kaikille avoimia kompostointikursseja Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Kursseilla perehdytään käytännönläheisesti kompostoinnin perusteisiin. Yksi kurssi kestää pari tuntia yhtenä iltana.

Kevään 2008 kurssit olivat suosittuja, 25 kurssille osallistui yli 400 kuulijaa. “Oli todella iloinen yllätys, että osanottajien määrä lähes kolminkertaistui edellisvuoteen verrattuna,” iloitsee puutarha- ja ympäristöneuvoja Kirsi Tuominen Uudenmaan Martoista.

Maksuttoman kurssin voi tilata myös itse kokoamalleen ryhmälle. Muiden muassa omakotiyhdistykset ja siirtolapuutarhurit ovat löytäneet palvelun.

Kompostointi on jokamiehen keino hillitä ilmastonmuutosta. Sekajätteen mukana kaatopaikalle päätyvä puutarha- ja biojäte tuottaa hapettomasti mädätessään metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Kompostissa eloperäinen jäte hajoaa luonnonmukaisesti ravinteiksi, vedeksi ja hiilidioksidiksi. Valmis komposti on myös erinomainen maanparannusaine puutarhaan.

Kompostointikurssien tarkemmat tiedot ja aikataulu löytyvät YTV:n nettisivuilta.

Kompostointikursseja ovat järjestämässä Helsingin, Espoon ja Vantaan ympäristökeskukset, Kauniaisten kaupunki, Kirkkonummen kunta, Gardenia, Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus, Uudenmaan Martat ja YTV.

Lisätietoa:
YTV Jätehuollon kompostointisivut internetissä ja YTV:n jäteneuvonta, sähköposti jate.neuvonta(at)ytv.fi tai ympäristöasiantuntija Minna Partti puh. (09) 156 1661
Uudenmaan Martat puutarha- ja ympäristöneuvoja Kirsi Tuominen puh. 050 353 2200
Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen neuvontatilaukset puh. (09) 3108 8713
Muita linkkejä:http://www.ytv.fi/FIN/fiksu

Taideterapianäyttelyyn

26.8.2008

Seija Kuokkanen-Väyrynen on järjestänyt pienen taideterapiaa / itseilmaisua käsittelevän näyttelyn Kanavagallerian tiloissa.

Mahdollisuus kokeilla maalausta, muotopiirustusta ja savityötä.

Infoa tasatunnein klo 12.00 alkaen.

Voit ilmoittautua samalla maalausryhmään, yksilömaalaukseeni tai ystäväsi kanssa rentoutumaan tai muuten vain.

Tarjolla vihreää teetä.

Parhain terveisin, Seija Kuokkanen-Väyrynen Kanavagalleria Laivalahden
Puistotie 7, lt 2 00810 HELSINKI gsm (050) 338 0569
e-mail: seija(at)kanavagalleria.fi www.kanavagalleria.fi

Joogaamaan!

21.8.2008

Hei kaikki viime keväänä joogaamassa olleet. Aloitamme taasen joogaamisen tiistaina 2.9. klo 18 ja jatkamme tiistaisin samaan aikaan aina Jouluun asti. Ohjaajana toimii kevään tapaan Juhani Barndik. Kerrallaan joogaamaan mahtuu kymmenen henkilöä. Osallistuminen on MieTon jäsenille maksuton.

Tervetuloa.

Venetsialaiset

11.8.2008

MieTo järjestää jäsenilleen sekä yhteistyökumppaneille yhteisen illanvieton – venetsialaiset – lauantaina 30.8.

Venetsialaisia vietetään perinteisesti ruotsinkielisellä pohjanmaalla, mutta perinnettä on elvytetty aikaisempina vuosina myös Vartiosaaressa. Venetsialaiset ovat mökkikauden päätös, jolloin ystävät kokoontuvat mökille viettämään aikaa yhdessä ja jättämään jäähyväisiä menneelle kesälle.

Tarjolla on hyvää ruokaa ja tunnelmaa pimenevässä illassa ulkotulien loisteessa. Sauna lämpiää.

Venekuljetukset Reposalmenrannasta klo 16 ja 18. Vene vie viimeiset illanviettäjät Reposalmenrantaan klo 21.30.

Ilmoita tulostasi viimeistään 27.8. mennessä osoitteeseen mieto(at)mieto.fi

Tukirengas ry:n kyselytutkimus

22.7.2008

Tervetuloa osallistumaan Tukirengas ry:n kyselytutkimukseen, jonka avulla selvitetään psykiatrisen hoidon laatu ja saatavuus Suomessa. Kyselystä saatava selvitys toimitetaan syksyllä 2008 sosiaali- ja terveysministeriöön muistutuksena mahdollisten epäkohtien korjaamista varten.

Kyselyn löydät osoitteesta tukirengas.kyselykone.fi

Rengasmatka Suomessa – Kirjallinen kesäkartta

24.6.2008

Helsingin ja Hämeenlinnan kaupunginkirjastojen henkilökunnan kokoama kirjallinen kesäkartta on julkaistu. Kartalla esitellään eri puolilla Suomea tapahtuvia kaunokirjallisia teoksia. Kartta löytyy Helsingin kaupungin kirjaston Sanojen aika -kirjailijatietokannan sivuilta. Linkki myös ohessa.

Kartan teknisestä ja visuaalisesta toteutuksesta vastaa Bastian Salmela. Esittelytekstit ovat kirjastojen henkilökunnan käsialaa.

Sanojen aika toivottaa antoisaa Rengasmatkaa ja hyvää kesää kaikille!

Sanojen aika
Rengasmatka Suomessa

Joogaryhmä

12.6.2008

Tervehdys kaikki joogaryhmän toimintaan osallistuneet.

Kevään kymmenen jooga kertaa on nyt pidetty. Kiitokset ohjaaja Juhani Barndikille asiantuntevasta ohjauksesta. Kaikkiaan joogaryhmän toimintaan osallistui 16 eri henkilöä. Keskimäärin ryhmäkertoihin osallistui 9-10 henkilöä kerrallaan.

Allekirjoittanut sai paljon palautetta sen puolesta, että jooga jatkuisi syksylläkin. Kutsun kaikki joogaryhmän toimintaan osallistuneet palautepalaveriin yhdistyksen toimitilalle ensi viikon tiistaiksi 17.6. klo 18 keskustelemaan joogaryhmän järjestämisestä ensi syksynä.

Oivaa hyötyliikuntaa, josta saa palkaksi vielä hyvän mielen!

16.5.2008

Suomen Punaisen Ristin Helsingin ja Uudenmaan piiritoimisto ja itäiset paikallisosastot järjestävät vaatekeräyksen pe 23.5.2008 klo 12-18 Roihupellon teollisuusalueella, Varikontien ja Viilarintien risteyksessä olevalla parkkipaikalla.

Paikalla on kontti, johon vaatteet pakataan. Vaatteet kuljetetaan SPR:n Logistiikkakeskukseen Kalkkuun lajiteltavaksi ja pakattavaksi kuljetuskuntoon.

Tervetuloa vaikka tunniksi avustustyöhön vastaanottamaan vaatteita ja pakkaamaan niitä konttiin. Ota vaikka työtoverisi, naapuri tai vahva puolisosi mukaan! Oivaa hyötyliikuntaa, josta saa palkaksi vielä hyvän mielen!

Voit ilmoittautua piiritoimistoon Nanna Katavistolle puh: 0400 428919

Ja nyt siivoamaan kaappeja!