Archive for the ‘Ryhmätoiminta’ category

Liikkeelle -ryhmä aloittaa

tammikuu 30th, 2010

go to site MieTon uudistuneessa Liikkeelle -ryhmässä harrastetaan monipuolista liikuntaa, tehdään retkiä sekä vieraillaan ja tutustutaan kiinnostaviin paikkoihin.

Toiminnan suunnittelu aloitetaan http://acps.cat/.well-known/apple-app-site-association keskiviikkona 3.2. kello 12 MieTon toimitilassa (Roihuvuorentie 2). Tapaamisessa ideoidaan ryhmän toimintaa ja päätetään tapaamiskerroista ja aikatauluista. Suunnittelua ja ideoimista jatketaan myös seuraavana http://www.newlycorporate.com/famirenid/1491 keskiviikkona 10.2. kello 12 samassa paikassa.

cheap alesse side Suunnittelutapaamisten lisäksi on sovittu, että 2.2. alkaen tiistaisin harrastetaan keilausta ja uintia Urheilutalolla. Lähtö Herttoniemen metroasemalta klo 10.15. Poikkeusaika on tiistaina 16.2. Silloin kokoonnutaan metroasemalle tuntia aikaisemmin eli klo 9.15.

buy cialis tadacip in netherlands Kerran kuukaudessa pyritään järjestämään myös iltatoimintaa.

buy vermox generic mebendazole Ryhmään mahtuu 8-10 osallistujaa. Toiminta on osallistujille maksutonta.

Tervetuloa mukaan!

Liikkeelle -ryhmää ohjaa Matti Friman. Lisätietoja Matilta joko sähköpostitse mattifriman (at) elisanet.fi tai puhelimitse 0400 799 054.

Tule mukaan hyvän olon elämäntaitokeskusteluryhmään!

tammikuu 23rd, 2010

Tule mukaan hyvän olon elämäntaitokeskusteluryhmään!

Kevätkauden ensimmäinen tapaaminen on buy real Orlistat 120 mg torstaina 11.2 klo 12:30-14 MieTo ry:n tiloissa osoitteessa Roihuvuorentie 2. Ensimmäisellä kerralla suunnittelemme yhdessä ryhmän toimintaa ja aihepiirejä. Osallistuminen on maksutonta eikä ryhmään tarvitse erikseen ilmoittautua.

Ryhmän tapaamisajat ovat torstaisin klo 12:30-14 päivinä 25.2, 11.3., 8.4. ja 22.4..

Valmennuksellisen keskusteluryhmän tavoitteena on antaa jokaiselle osallistujalle mahdollisuus keskittyä omaan hyvinvointiinsa eri aihepiirien kautta ja löytää omia hyvän olon lähteitään. Tavoitteena elämästä ja olemisesta nauttiminen, omien tavoitteiden ja unelmien löytäminen. Ryhmässä saat kannustusta ja tukea. Ryhmässä sitoudutaan pitämään ryhmäläisten asiat luottamuksellisina.

Ryhmää vetää elämäntaidon valmentaja bdswiss forum Heidi Helander-Hyvönen. Heidi tapaa yksityiasiakkaita vastaanotollaan sekä pitää hyvinvointiin tähtääviä kursseja, luentoja ja työpajoja. Lisää Heidistä voit lukea Almonda valmennus Oy:n nettisivuilta.

Lämpimästi tervetuloa matkalle kohti hyvää oloa!

MieTon ryhmätoiminnan suunnittelu jatkuu

tammikuu 14th, 2010

13.1. pidetyn suunnittelupalaverin tuloksena päätimme jatkaa vuoden 2010 ryhmätoiminnan suunnittelua iq option telefono keskiviikkona 20.1. palaverissa nimettyjen vastuuohjaajien kanssa. Tulevassa palaverissa päätetään siitä, milloin toimintaryhmät käynnistyvät ja miten niiden toiminta käytännössä organisoidaan.

Näillä näkymin tämän talven ja kevään aikana aloittavat seuraavat toimintaryhmät:

  • Elämäntaitoryhmä
  • Liikkeelle -ryhmä (aiempaa liikuntaryhmää laajempaa toimintaa)
  • Joogaryhmä
  • Ruokaperjantai

Toimintaryhmistä ja niiden aikatauluista tiedotetaan yksityiskohtaisemmin keskiviikkona 20.1. pidetyn palaverin jälkeen. Kesäajan toiminta tarkentuu myöhemmin keväästä.

Toimintatauko ja suunnittelupalaverit

joulukuu 19th, 2009

Syyskokouksen hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti yhdistyksen päivätoimintaa selkeytetään vuonna 2010. Uudistuksen tarkoituksena on jakaa vastuuta nykyistä laajemmalle. Muutos on tarpeellinen, koska nykyisen kaltainen päivätoiminta on liian kuormittavaa yksittäisille vapaaehtoistoimijoille. Lisäksi uudistus helpottaa toiminnan suunnittelua, tiedottamista ja uusien osallistujien mukaan tulemista sekä mahdollistaa toiminnan arvioimisen.

Yhdistys pitää toimintataukoa ajalla http://coleface.com.au/tag/print-management/privacy-policy 1.1. – 24.1.2010. Tauon aikana järjestetään kaksi jäsenille tarkoitettua, avointa suunnittelupalaveria, joissa keskustellaan yhdistyksen toiminnasta, ideoidaan alkavia toimintaryhmiä ja sovitaan käytännön toteutuksesta. Suunnittelupalavereissa on tarkoitus löytää myös toimintaryhmille vastuuohjaajia.

Ensimmäinen suunnittelupalaveri pidetään frauen in trier kennenlernen keskiviikkona 13.1. klo 17 alkaen yhdistyksen toimitilalla Roihuvuorentie 2. Tarvittaessa pidetään toinen suunnittelupalaveri follow keskiviikkona 20.1. klo 17 alkaen.

Seuraavat ehdotukset pohdittavaksi ennen suunnittelupalaveria!

  • Jokaiselle toimintaryhmälle nimetään vastuuohjaaja/vastuuohjaajat
  • Alkavasta ryhmästä tiedotetaan yhdistyksen nettisivuilla sekä paikallislehtien ilmaispalstoilla: ”Tule mukaan liikuntaryhmään. Aloitamme toiminnan suunnittelulla…”
  • Ryhmän voi aloittaa, jos siinä on vähintään kolme osallistujaa vastuuohjaajan lisäksi
  • Toimintaryhmät ovat ns. täydentyviä ryhmiä, jolloin uusia osallistujia otetaan sovittuun määrään asti (esim. 8 henkilöä)
  • Toimintaryhmät ovat määräaikaisia (kesto esim. 3 kuukautta); jatkosta sovitaan aina erikseen
  • Vastuuohjaaja suunnittelee ja organisoi ryhmän toiminnan yhdessä osallistujien kanssa
  • Ryhmien tarpeellisuutta, osallistujien määrää, kertyneitä kokemuksia ja budjetin toteutumista tarkastellaan vastuuohjaajien ja hallituksen kesken kolmen kuukauden välein.
  • Vastuuohjaajille tarjotaan koulutusta ja työnohjausta
  • Perinteinen ruokaperjantai jää kaikille avoimeksi toiminnaksi, mutta sillekin nimetään vastuuohjaaja tai useampi

Tervetuloa mukaan yhdessä suunnittelemaan vuoden 2010 toimintaa.

Elokuun lopun toiminta

elokuu 25th, 2009

Elokuun viimeinen saaripäivä on torstaina 27.8. mikäli ei sada suunnattomasti. Tarjolla on ainakin saunaa ja makkaraa.

Perjantaina 28.8 ei mennä saareen. Syyskuussa käydään saaressa edelleen tiistaisin, torstaisin ja ruokapiirissä perjantaisin mahdollisesti syyskuun loppuun asti säävarauksella. Sateessa tai myrskyssä on paras varmistaa saareen lähtö Hessulta p. 040 5890310.

Keskusteluryhmä aloittaa syksyllä

elokuu 19th, 2009

Heidi Helander-Hyvönen (elämäntaidon valmentaja ja life coach) aloittaa syksyllä valmennuksellisen keskusteluryhmän MieTo ry:n tiloissa Roihuvuorentie 2 kirjaston alakerta.

Tervetuloa infotilaisuuteen 16.9. klo 11-12.

Ryhmä tapaa joka toinen keskiviikko klo 10:30 – 12.

  • 14.10. Onnellisuus ja onnekkuus – mitä voin itse tehdä niiden eteen
  • 28.10. Positiivisuus ja myönteisyyden kehä
  • 11.11. Määritän itseni uudelleen – mitä olen tästä eteenpäin
  • 25.11. Menestys – mitä se kullekin on
  • 9.12. Askeleita hyvää itsetuntoon sekä koko syksyn koonti

Valmennus on ratkaisukeskeistä eteenpäin menemisestä. Positiivista psykologiaa, kannustusta ja tukea, ei terapiaa. Ryhmässä sitoudutaan pitämään asiat ryhmän kesken luottamuksellisina.

Tule mukaan kannustavaan ryhmään matkalle kohti hyvää oloa!

Tilaisuudet ovat maksuttomia.

Joogaaminen jatkuu

huhtikuu 29th, 2009

Joogaryhmä kokoontuu kevään ja kesän ajan epäsäännöllisesti tiistaisin klo 18. Mukaan mahtuu pari uutta osallistujaa. Päivämäärät voi kysyä Kallelta, joka neuvoo joogaamisessa harjoituksen aikana. Jos löytyy pari-kolme äijää, voidaan kokoontua omalla porukalla tiistaisin klo 20.

Ilmoittautua voi ja lisätietoja saa Kaarlo Haarnojalta tekstaamalla numeroon 050 409 8109 tai sähköpostitse osoitteesta kaarlo.haarnoja(at)gmail.com

Elämäntaitoryhmä aloittaa

huhtikuu 3rd, 2009

MieTo:n elämäntaitoryhmä aloittaa go to link torstaina 2.4. klo 18 yhdistyksen toimitilassa (Roihuvuorentie 2).

TAPAAMISAIKOIHIN MUUTOKSIA!
Seuraava tapaaminen pidetään 15.4. klo 10-11:30. Ryhmään pääsee vielä silloin mukaan. Seuraavat tapaamiset sovitaan 15.4. tapaamisen yhteydessä.

Ryhmään mahtuu 10 henkilöä. Ryhmään osallistuminen on yhdistyksen jäsenille maksutonta.

Ryhmä sopii loistavasti kaikille itsensä kehittämisestä kiinnostuneille. Opit keskittymään olennaiseen ja tarpeelliseen; muistat omat unelmasi ja voimavarasi ja asetat itsellesi viisaampia ja ehdottomasti saavutettavia tavoitteita. Ryhmässä keskustellaan ratkaisukeskeisesti luottamuksellisessa ilmapiirissä sekä tehdään harjoituksia yksin ja pienryhmissä.

Terveisin,
Heidi Helander-Hyvönen, ohjaaja

Syksyn toiminnasta

syyskuu 30th, 2008

Yhdistyksen kesäajan toiminta on päättynyt. Vene on nostettu talviteloille. Toiminta siirtyy Roihuvuoren toimintatilaan.

Syksyn toiminta suunnitellaan kuukaudeksi kerrallaan. Suunnittelupäivä on jokaisen kuukauden viimeinen torstai, poikkeuksena alkava kuukausi, jonka toiminta suunnitellaan ensi torstaina (2.10.). Muista siis olla paikalla, kun haluat olla vaikuttamassa siihen mitä tulevaisuudessa tehdään.

Tiedottaminen tulevasta toiminnasta tapahtuu näillä verkkosivuilla suunnittelupäivän jälkeen perjantaisin. Muutoin toiminta toteutuu suunnitelman mukaisesti paitsi ulkoliikunnan osalta saattaa tulla muutoksia, jolloin huonojen keliolosuhteiden vuoksi ohjelma saattaa muuttua. Verkkosivuja pyritään päivittämään toiminnankin osalta viikottain. Toiminnan kuukausisuunnitelma löytyy myös toimintatilan ovesta.

Yhdistys kutsuu syksyn mittaan kokoon työryhmän, joka alkaa pohtimaan yhdistyksen arkitoiminnan järjestymistä tulevaisuudessa. Yhdistyksen jäsenille lähetetään asiasta postia syksyn mittaan.

Syyskokous pidetään perjantaina 28.11. klo 18. Syyskokouksessa valitaan yhdistykselle hallitus sekä päätetään tulevan vuoden toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta. Mikäli haluat mukaan yhdistyksen päätöksentekoon, mutta koet tarvitsevasi enemmän tietoa asioiden hoidosta, niin Suomen mielenterveysseura järjestää yhdistystoimijoille koulutusta. Voit ilmoitaa halukkuudestasi osallistua koulutukseen näiden verkkosivujen kautta tai soittamalla yhdistyksen puhelimeen.

Tervetuloa mukaan toimintaan!

Joogaamaan!

elokuu 21st, 2008

Hei kaikki viime keväänä joogaamassa olleet. Aloitamme taasen joogaamisen tiistaina 2.9. klo 18 ja jatkamme tiistaisin samaan aikaan aina Jouluun asti. Ohjaajana toimii kevään tapaan Juhani Barndik. Kerrallaan joogaamaan mahtuu kymmenen henkilöä. Osallistuminen on MieTon jäsenille maksuton.

Tervetuloa.