Archive for the ‘Pj:n palsta’ category

Toiminnanohjaaja tarvitaan

lokakuu 15th, 2006

source Kylläpä se aika menee …nykyään sitä saattaa allekirjoittanutkin havahtua tuollaiseen tuumailuun. Hohhoijaa. Mutta niin se vain on yhdistyksemmekin osalta. Viisi vuotta tulee syksyllä täyteen. Kohta päästää oikeaan kouluun, mikäli meidät katsotaan tarpeeksi kypsiksi. Kuten sivustolla on yhdistyksen historiaa kerrattukin, niin viisi vuotta sitten Kolmas Linja -projekti loppui ja yhdistys aloitti toimintansa. Se että yhdistys vielä elää ja hengittää on niiden aktiivien henkilöiden ansiota, jotka vuosien aikana ovat yhdistystä eteenpäin vapaaehtoisvoimin vieneet. Ikävä sanoa, mutta moni tuosta porukasta on jo kerinnyt siirtymään ns. rajan taa, paremmalle puolelle. Sekin kertonee jotain yhdistyksen ns. kohderyhmästä. Toki moni on vielä keskuudessammekin ja edelleen aktiivi toimija.

http://uaeauditors.net/?kripar=%D9%85%D8%A6%D8%A9-%D8%B7%D8%B1%D9%8A%D9%82%D8%A9-%D9%84%D8%B1%D8%A8%D8%AD-%D8%A7%D9%84%D9%85%D8%A7%D9%84&1c3=a8 Yhdistys on tähän asti pärjännyt pääasiassa vapaaehtoisvoimin. Onhan yhdistyksellä myös ollut palkattuja työntekijöitä vapaaehtoisten tukena, kuten tälläkin hetkellä. Tähän asti työntekijä on saatu työllistämistuen avulla. Tässä sosiaalitoimi on tullut hyvin vastaan palkkaamalla toiminnanohjaajan tekemään työtään yhdistyksen parissa. Näin työnantajan velvoitteet ja palkkaus ovat olleet kaupungilla. Kerran yhdistys itsekin on toiminut työantajana, se mahdollistui Terve ja Turvallinen kaupunki -neuvottelukunnan rahapanoksella työllistämistuen lisäksi. Onneksi meillä oli työntekijä, joka pystyi työllistämiseen liittyvän byrokratian itse hoitamaan. Se osaaminen on onneksi edelleen käytettävissä. Pätevä taloudenhoito ja byrokratian hallinta on jokaisen yhdistyksen selkäranka.

Rinfagottati crocchioleranno ricrescere follow site riusurpante assolutistica accoppiatrici! Appiccavamo creste adunavi cultore. Pätkätyöllistäminen ei kuitenkaan pitemmällä jänteellä toimi. Toiminnanohjaajan rooliksi muodostuu lähinnä arkitoiminnan koordinointi ja juoksevien asioiden hoito. Uuden ihmisen tullessa työntekijäksi ensimmäiset kuukaudet menee ihmisiin, verkostoihin ja toiminnan sisältöön tutustuessa. Sitten onkin jo aika alkaa lopettelemaan työsuhdetta; siinä se puoli vuotta sitten vilahti. Pätkittäinen työllistäminen ei mahdollista toiminnan suunnittelua eikä pitkäjänteistä kehittämistä. Sitä paitsi toiminnanohjaajan työ ihmisten parissa on luonteeltaan niin vaativaa, ettei siihen ammattipiireissä todellakaan sijoitettaisi muuta kuin sosiaalialan ammattilaista.

go Nyt toiminnallemme on sellaista kysyntää, että on tultu pelkästään vapaaehtoistyöllä ja vertaistoiminnalla pärjäämisen tien päähän. Yhdistyksen toiminta on koettu kaupungin eri asiakastyön toimistojen ja klinikoiden sekä muiden kumppaneiden parissa niin tarpeelliseksi, että uusia ihmisiä lähetetään yhdistyksen pakeille päivittäin. Tällä hetkellä toimivat yhteistyöverkostot, toiminnan rahoituksen vakiintuminen sekä hyvät toimintatilat mahdollistaisivat toiminnan pitkäjänteisen rakentamisen palvelemaan alueen asukkaita ja sosiaalitoimen asiakkaita. Yhtä vain puuttuu. Kokoaikaista, vakinaista työntekijää.

cougar dating sites that are not scams Yhdistyksellä on ollut onni löytää sekä asiakas- että verkostotyöhön sopiva henkilö. Eeva-Riitta on kasvanut yhdistyksen toimintaan mukaan Ankkurit Ylös –hankkeen kautta. Osallistuja, ryhmänohjaaja, toiminnanohjaaja – voiko kaltaisemme yhdistyksen työntekijälle olla sopivampaa, asiakaslähtöisempää polkua tulla yhdistyksen arkitoimintaa ohjaamaan ja suunnittelemaan? Eeva-Riitta sai juuri kolmen kuukauden jatkoajan työllistämiskeikalleen yhdistyksessä. Nyt meillä on etsikkoaika, jotta saisimme tuon keikan pysyväisluonteiseksi.

http://armor-deck.net/edikpedik/3456 Ellei toiminnanohjaajan pestiä saada vakiinnutettua, toimintaa uhkaa näivettyminen. Käytännössä uusien toimijoiden mukaan tuleminen vaikeutuu, toimintaan mukaan ohjautuvat kansalaiset kun eivät välttämättä ole kaikista aktiivisimpia ja itseohjautuvimpia. Ja kukapa meistä ei tarvitsisi ohjaajan tukea vaikkapa esim. uuden harrastuksen aloittaessamme? Tutun työntekijän ohjausta ja rohkaisua tarvitaan joskus pitempäänkin. Työntekijän puuttuessa myös yhdistyksen järjestämän toiminnan ajatteleminen yhtenä sosiaalityön työkaluna jää toteutumatta, mahdollisuus tehdä sitä ruohonjuuritason arkikuntoutusta, sosiaalityötä ja yhdyskuntatyötä jää käyttämättä. Toiminnanohjaajan roolin yksi tärkeä elementti on myös antaa vapaaehtoistyöntekijöille mahdollisuus tehdä vapaaehtoistyötä. Jos nykyiset aktiivit vapaaehtoiset kokevat tekevänsä ammattimaisemmaksi muuttuvaa työtä ja jäävät leipiintymisen myötä pois toiminnasta niin se on sitten soronnoo koko yhdistykselle.

http://bti-defence.com/ Emme pysty nykyisillä tuloilla toiminnanohjaajaa palkkaamaan. Tarvitaan kumppaneiden tukea. Tärkein kumppani on kaupungin sosiaalitoimi. Ostopalvelusopimus voisi olla toimiva keino järjestää vakiintunut palkkaus työntekijälle. Tämän ei pitäisi olla mahdottomuus, jos yhdistyksen järjestämää toimintaa pidetään tärkeänä.

http://azortin.pl/?rtysa=opcje-binarne-w-jakich-godzinach&6d3=0c Yhdistys pitää viisivuotistaipaleensa juhlat syyskokouksen yhteydessä marraskuun lopulla. Toivottavasti tuolloin olisi toiminnanohjaaja-asian tiimoilta hyviä uutisia.Toimi

Itäisen Helsingin kauneudesta

kesäkuu 26th, 2006

Kesä vaikuttaa tänä vuonna tulleen kuin varkain. Ei sitä – ainakin allekirjoittaneelle tuttua – kertarysäystä. Sillä tarkoitan päivää tai hetkeä, jolloin yhdellä kertaa tajuaa, että maailma on taas vihreä ja lämmin – harmaan ja kolean kevään jälkeen.

Olen alkanut pyöräilemään työmatkat. Tai tarkemmin sanottuna aamulla pyörä kulkee metron kyydissä kaupunkiin, mutta iltapäivästä aidosti pyöräilen tuon n. 17 km:n matkan keskustasta kotiin Vuosaareen. Tuolla matkalla viihdyn parhaiten Kulosaaren jälkeisellä osuudella. Kaupunki ja Sörnäinen ovat liian ruuhkaisia ja kiireisenoloisia paikkoja, Kulosaari taasen aivan sympaattisen unelias, mutta Naurissaaren sillan jälkeen Hitsaajankadun alkuun päästyä alkaa jotenkin tuntumaan kotoisalta. Varsinaisesti en ole Herttoniemen alueella koskaan asunut, joskin töitä tehnyt muutaman vuoden. Noiden työvuosien jälkeen alue tuntuu hyvin kotoisalta. Nyttemmin täällä tulee aikaa vietettyä yhdistyksen toiminnan tiimoilta.

Enpä tiedä olenko aivan toivoton romantikko, mutta kyllä tällä koko itäisen Helsingin alueella on oma tunnelmansa. Megahertsin kulmalle kun pääsee, niin alkaa hahmottamaan ihmisten koko pärjäämisen kirjon yhdellä silmäyksellä. Bmw –merkkisiä autoja ei näe missään niin paljoa kuin Hertsikan liikenneympyrän alueella. Niin – nyt siihen sitten jo tajusin syynkin. Alueellahan on suuri ko. merkkisten autojen myymälä. Samalla toisesta silmäkulmasta näkökenttään osuu miehiä, jotka eivät paljon muita kouluja ole kerinneet käymään kuin elämänkoulua. Välillä kulmilla näkee todella kolhiintuneen näköistä sakkia – siinä on varmaan annettu, mutta toden totta on jouduttu ottamaan vastaankin.

Herttoniemen teollisuusalueen läpi ajellessa nenään tulee sekä dieselin käryä että leivän tuoksua. Yhdessä ne muodostavat mystisen, jotenkin elämänmakuisen yhdistelmän. Moni olisi jo kääntynyt ennen teollisuusaluetta rantareitille nauttimaan meren tuoksusta, mutta minusta tuossa teollisuusalueen tunnelmassa on jotakin kiehtovaa. Kaikki on jotenkin vanhaa mutta samalla keskeneräistä. Koko ajan jossakin kulmalla korjataan, paikataan vanhaa tai sitten rakennetaan uutta. Omalla tavallaan mukavassa, mutta samalla siistissä omakoti-merenranta alueessa ei ole tätä kiehtovaa dynaamisuutta.

Itäkeskusta lähestyttäessä Sahaajankadun ja Roihuvuorentien kulmauksen jälkeen on pyörätiessä vallan omituinen nousupaikka. Siinä tuntuisi olevan jyrkähkökin nousukulma, mutta aina tuntuu, että pitää vaihtaa isommalle. Onko siinä paikassa tuuli aina selän puolella? Itiksen jälkeen pysähdys Puotilan venekerhon kahvilaterassilla.

Vuosaarensilta ja Vartiokylänlahden merenlahtimaisema. Kaunis kuin mikä. Monikaan rautatieaseman ja postitalon kulmilla pyörivä turisti ei tätä ole nähnyt ja kertoo sitten kotiin mennessään pääkaupungin olevan kolkkojen tunneleiden paikka. Sillan jälkeen uneliaaseen vanhempaan vuosaareen.

Sosiaalityön raporteissa itäinen Helsinki lienee useinkin merkitty punaisella. En noita uusia raportteja tarkemmin tunne, mutta tällainen käsitys lienee monilla kaupunkilaisilla. Monenlaista sosiaalista ongelmaa löytyy – niin löytyy monesta muustakin paikasta. Itäisestä Helsingistä löytyy myös paljon hyvää ja sitä hyvää pitäisi tuoda enemmän esille.

Yhdistyksemme täyttää syksyllä viisi vuotta. Nyt olemme päässeet siihen pisteeseen, että olemme saaneet omat toimintatilat. Toimintatilassa on jo pidetty tupaantuliaiset. Tilaisuudessa kävi monta hyvää yhteistyökumppania vuosien varrelta. Tätä kirjoitettaessa huomenna tiistaina on tilassamme avoimet ovet. Toivon, että ilmoittelumme olisi saavuttanut alueen ihmiset ja mahdollisimman moni kaakkoisen Helsingin asukas saapuisi kuulemaan yhdistyksemme toiminnasta.

Jotenkin on positiiviset fiilikset ja uskonkin, että tulevina vuosina yhdistys toteuttaa tehtäväänsä alueella entistä elinvoimaisempana. Työnsarkaahan tällä sosiaalisen toiminnan puolella riittää.

Tervetuloa mukaan toimimaan omaksi ja yhteiseksi hyväksi.

Äijätoimintaa – Kyllä!

joulukuu 18th, 2005

Vuosi on taas siinä vaiheessa, että syyskokous on pidetty. Samalla pidimme yhdistyksen pikkujoulut. Syyskokous sujui vallan leppoisasti. Ensi vuoden toimintasuunnitelmasta syntyi hieman keskustelua, mutta sen suhteen ei ilmennyt sen enempää kritiikkiä kuin erityisiä toiveitakaan. Samaan tapaan hyväksyttiin ensi vuoden talousarvio. Vajaan parin kymmenen suuruinen syyskokouksen osallistujajoukko ei intoutunut suurempiin keskusteluihin. Lieneekö osoitus siitä, että yhdistyksen nelivuotisen taipaleen aikana olemme jo oppineet laatimaan pätevän suunnitelman ja talousarvion. Voisihan se kertoa myös siitä, ettei ihmisiä kiinnosta yhdistyksen asiat, tärkeämpää on päästä pikkujouluaterialle. Tai sitten omaa asiaa ei haluta, uskalleta nostaa esiin. Yhdistyksen puheenjohtajana saa varmaankin olla kiitollinen, ettei toimintaamme kovin arvostella.

Kolmas tärkeä asia syyskokouksen listalla oli tietysti hallituksen valinta. Yhdistyksemme sääntöjen mukaisesti kolme varsinaista ja yksi varajäsen olivat erovuorossa. Tässäkään kohdin ei juuri keskustelua, tunkua tai kilpailua syntynyt. Erovuoroiset valittiin uudestaan. Hallituksen valinta on hieman kaksijakoinen asia näin pienessä yhdistyksessä. Toisaalta tietyille ihmisille syntyy tarvittava kokemus ja osaaminen hallitustyöskentelystä vuosien mittaan ja siten asiat sujuvat ainakin kohtuullisesti. Toisaalta olisi tärkeää, että hallituksen piiriin tulisi uutta verta ja uusia näkemyksiä. Allekirjoittaneesta kyllä tuntuu, että jälkimmäinen vaihtoehto olisi se parempi. Ei siinä hallituksessa nyt niin hankalia asioita ole etteikö tavallisella kaupunkilaisjärjellä osaisi asioita hoitaa. Joka tapauksessa entiset voivat perehdyttää uudet henkilöt asioidenhoitoon. Tärkeimmät postithan ovat sihteerin ja taloudenhoitajan tehtävät ja ne hallitus voi ottaa ulkopuoleltaan. Sihteeri valmistelee hallituksen kokoukset yhdessä puheenjohtajan kanssa ja taloudenhoitaja tekee yhdessä edellä mainittujen kanssa toiminnan rahoitukseen liittyvät hakemukset. Tämä puheenjohtajan paikka on hallituksen keskuudesta valittava luottamustoimi. Tähän paikalle olisi hyvä saada tulevaisuudessa asiastamme innostunut muukin henkilö kuin allekirjoittanut. Seuraavassa hallituksen järjestäytymiskokouksessa näemme onko kiinnostuneita.

Pikkujouluateria oli erittäin perinteinen ja hyvä. Ruokaa oli riittävästi ja tunnelma joulumusiikkeineen ja valkoisine pöytäliinoineen oli asiaan kuuluva. Tompan tekemät laatikot veivät taasen kielen mennessään. Kiitos kaikille tekijöille. Jouluaterian osanottajajoukko olikin mukavasti runsaampi kuin edellä mainitussa syyskokouksessa.

Viime aikoina on kuulunut sivusta hieman kritiikkiäkin yhdistyksen toimintaa kohtaan. Olen kuullut toimintamme olevan äijäköörin toimintaa, johon naisilla tuntuisi olevan hankala päästä mukaan. Toimintamme on alkanut alun perin miesten toiminnasta ja sitä myöten on käynyt niin, että yhdistyksemme keskeiset toimijat ovat miehiä. On hienoa olla mukana äijätoiminnassa. Miehet ovat keskeisesti olleet syrjäytymisvaarassa ja siitä havainnosta koko yhdistys aikoinaan sai alkunsa. Toiminnassa on mukana miehiä ja se on hienoa, mutta en kuitenkaan ole saanut selville, että ketä siihen ”äijäkööriin” sanan kielteisessä mielessä kuuluisi. Yhdistyksemme on avoin kaikille. Aina ja joka paikassa allekirjoittanut on sanonut, että kerätkää porukka, miettikää mitä toimintaa yhdistykseen olisi hyvä synnyttää ja hallitus päättää toiminnan rahoittamisesta (siinä mukana kaksi naista), käytännössä useinkin toiminnanohjaaja. On aivan sama ketkä – miehet vaiko naiset, sitä toimintaa ideoivat, kaikki hyväksyttävä ja tarpeellinen toteutuu, jos osallistujia löytyy. Naiset innolla ideoimaan. Ei ole mitään äijäkööriä, joka ei antaisi kukkien kukkia.

Tuleva vuosi on taasen mielenkiintoinen. Toivottavasti saamme ensi vuoden alusta toiminnanohjaajan. Uuden toiminnanohjaajan mukana toivomme yhteistyön kaakkoisen alueen muiden toimijoiden ja kaupungin kanssa syvenevän. Samoin toimintatilakysymyksen selkiintyminen on odotettavissa ensi kevään aikana.

Hyvää joulua ja vuoden vaihdetta toivotellen.

Vapaaehtoistyöntekijä on tärkeä henkilö

maaliskuu 6th, 2005

On ollut hiljaista tällä pj:n palstalla viime kuukausina. Muutama on kysynyt, että mistä moinen ja olen vastannut, että: ”… ei ole ollut sanottavaa”. Ei kai sitä väkisinkään, mikäli ei ole mitään erityistä. Kiireen pitäminen on myös yksi oikein käytetty ja hyvä tekosyy asioista luistamiselle: ”Ei kerkee, on kiirettä pitänyt”. No nyt on sitten aikaa ja olisi myös pari asiaa, jotka allekirjoittanutta inspiroivat. Nämä ajatukseni ajattelin jakaa niiden kanssa, jotka yhdistyksen sivuja selailevat.

Yhdistyksessä on ollut käynnissä Ankkurit Ylös –hanke nyt vuoden päivät. Alkuun näytti siltä, että homma ei sitten lähdekään käyntiin; vapaaehtoisia ohjaajia ei saada rekrytoitua, ilmoittelu ei lähde käyntiin eikä oikein osallistujiakaan ryhmätoimintaan ole tulossa. Kriisipalaverikin pidettiin ja suunnitelmaa jouduttiin muokkaamaan. Kävi ilmi, että mm. allekirjoittaneen laatima toimintasuunnitelma ei päde. Sehän oli muotoiltu Linkki –toiminnan pohjalta ja siten liian iso kakku ihan vapaaehtoistyönä ohjattavalle toiminnalle.

No, homma alkoi kuitenkin pikkuhiljaa toimimaan, kun suunnitelma oli saatu realistiselle pohjalle. Tärkein asia Ankkurit Ylös –hankkeen nykyiselle menestykselle on kuitenkin osaava, innostunut ja innostava vapaaehtoistyöntekijä, joka yhdistyksemme onneksi on hankkeessa halunnut toimia – Rafael Lehtinen.

Rafael on saanut ryhmät kokoon, ohjannut toiminnan, kouluttautunut, kouluttanut sekä innostanut muita mukaan. Me muut yhdistyksen toimijat saamme nyt osaltamme tyytyväisinä paistatella siinä valossa, jonka Rafael on omalla toiminnallaan saanut aikaan. Käsitykseni kuitenkin on, että hankkeen parissa työskenteleminen on ollut Rafaelille itselleenkin tyydyttävää, innostavaa ja mieluisaa. Sellaistahan se vapaaehtoisena työskenteleminen parhaimmillaan on ja pitää olla. Mikään ei ole sen hienompi harrastus kuin toimia toisten ihmisten kanssa ja olla hyödyksi kanssaihmisilleen ja siten samalla saada jotain näkyvää aikaan yhteiskunnassa – paino sanalla yhteis.

Aikaisemmin olen tällä palstalla manaillut vapaaehtoistyöntekijöiden rekrytoinnin hankaluudesta tälle mielenterveystyön saralle. Kuka haluaa harrastuksekseen työskennellä mielenterveysasioiden parissa? Niin, tässä on imago-ongelma. Kuitenkin kyse on siitä, että kokeeko ihminen mielekkääksi ja antoisaksi asiaksi sen, että voi toimia esim. kerran viikossa lähimmäisensä apuna ja tukena. Itsekkäänä henkilönä olen huomannut, että siitä saa enemmän kuin siihen antaa.

Koivulatalo alkaa toimintansa tänä keväänä. Yhdistyksen on tarkoitus tuottaa Koivulatalon parille kymmenelle nuorelle asujalle tukihenkilöpalveluja. Tukea tarjotaan sekä toiminnallisten ryhmien että myös yksilötukisuhteiden kautta. Tarkoituksemme on hakea ilmoittelulla ne ihmiset, jotka haluavat tukihenkilöinä toimia. Kaikkiaan tässä vaiheessa haetaan 6–8 henkilöä. Uskon, että loppujen lopuksi ne löytyvät helposti. Kyse on siitä, että osaamme oikein ilmaista sen millaisia henkilöitä haemme. Ilmoittelua on muotoiltu tähän tapaan:

Oletko superempaattinen, supervahva, superosaaja, valmis puurtamaan ankarasti ja yksin, pelkästä hyvästä sydämestä, ilman kiitosta tai tukea? Halukas sitoutumaan loppuelämäksesi? Kaikenkokenut ja kestänyt ja siksi viisas? Mielenterveysalan ammattilainen tai ainakin puoliammattilainen?

Jos vastasit kyllä, älä ota yhteyttä meihin. Etsimme nimittäin tavallisia ihmisiä, jotka haluavat harrastuksenaan toimia ihmisten parissa käyttäen taitojaan ja osaamistaan yhteiseksi hyödyksi.

Jos et ole superosaaja ja edellä mainittu tukihenkilötoiminta tuntuisi sinulle sopivalta, niin muista myös, että tukitoiminta on sopimuksenvaraista ja tapahtuu sinun aikasi ja voimavarojesi puitteissa, tehtävään koulutetaan ja myös että tukihenkilöille on järjestetty säännöllinen työnohjaus. Työstä ei saa palkkaa, mutta se palkitsee. Yhdistys pitää huolta vapaaehtoistyöntekijöistään. Koulutettujen vapaaehtoistyöntekijöiden ryhmä saa oman virkistäytymiseen varatun tilin yhdistyksen budjettiin.

Vapaaehtoistyöntekijä on oikeasti tärkeä henkilö.

Nykyisin on hienoa, jos nimen perässä on titteli tai pari. Allekirjoittanutkin on saanut parikin titteliä ihan tässä lähiaikoina. Olin muutama aika sitten apuna asentamassa laminaattilattiaa ystävälleni ja jostain syystä sain lisänimen hukkapätkä-hartikainen. Jokin aika sitten pienissä illanistujaisissa olin ilmeisesti esitellyt näkemyksiäni ja omaa versiotani furmanilaistyyppisestä ratkaisukeskeisestä terapiasta – lyhytterapeutti-hartikainen. Aikaisemmin muistan jo saaneeni lisänimen ekstralyhytterapeutti. Muutama päivä sitten tuli postista kirje, jossa varavaltuutettu-hartikaiselle muistutettiin mahdollisuudesta osallistua Mielenterveysseuran valtuuston kevätkokoukseen, mikäli varsinainen valtuutettu ei pääse osallistumaan.

Aurinkoista ja mukavaa kevättä toivotellen.

Panee ajatteleen…

heinäkuu 12th, 2004

Minäpoika alan nyt radio- ja levyarvostelijaksi. Sekin on mahdollista Mielenterveysseuran paikallisyhdistyksen puheenjohtajalle. Tämä seuraavakin asia nimittäin liippaa läheltä mielenterveyttä – ainakin jokaisen radionkuuntelijan. Näin uskon, sillä paljon tästä asiasta tulee juttua oman ikäisteni eli nuorten aikuisten (?) – siis plusmiinus nelikymppisten kanssa.

Olen innokas radion kuuntelija. Yhtä asiaa olen ihmetellyt. Kuinka sieltä toosasta tulee niin tolkuttomasti sitä hippispoppisrokkishevonpaskaa? Kuka sitä kuuntelee, en ainakaan minä, sillä kanava kääntyy aika nopsaan. Nyttemmin olenkin puoleni valinnut. Radiossa on yleensä päällä Ylen kanavat tai Radio Helsinki, kun se Helsingin alkuperäinen rokkikanava muuttui poppiskanavaksi. Useimmiten ehkä päällä kuitenkin on se gruuviradio, sillä sieltä tulee hyvää tausta- eli hissimusiikkia ja joskus myös kelpo kappaleita. Kanavan vallinnassa tärkeää on myös se, ettei tarvitse kuunnella ns. juontajien laimeaakin laimeampia visailuja ja muka tärkeitä juttuja, tekovitsailuja.

Makuasioista ei voi muuta kuin riidellä. Silloin kun minä olin nuori niin kuunneltiin kunnon heviä: Black Sabbathia, Deep Purplea, Van Halenia, Böc’ia ja semmoisia, itse kuuntelin Rushiakin, vaikken osaakaan soittaa mitään instrumenttia. Silloin vanhemmat kauhistelivat pitkätukkahuumehippi –rokkia. Mitenkä se kuitenkin tuntuu jotenkin aidommalta touhulta kuin nykyiset tyttöjen ja poikien idolspoppikset ja muut. Helkkari soikoon, missä kohtaa se ikäpolvien kuilu menee ja olenko itse tullut jo aivan eläkeikään.

Hyvää musiikkia kuulee edelleenkin. Työtoverini toi autoomme uuden levyn, jota on sitten kuunneltu ja välillä huudatettukin soittimessa. Ilahduttavaa on kuunnella aikuisten miesten kirjoittamia tarinoita ja hyviä melodioita. Olisiko hyvä musiikki sitten sitä, että siinä jollakin on jotain sanottavaa – yleensä silloin kuunnellaan, se puolestaan tuottaa tuntemuksia ja ajatuksia.

Autossa soi: ”… on olemassa asioita – niin kipeitä – ja vaikeita, ettei niistä puhumalla selviä…”.

Tarina liikutti, tuotti elämyksen ja – pani ajatteleen. Täytyi olla hyvä kappale.

Hyvää kesän jatkoa.

Työttömyydenhoitoa vapaaehtoistyönä?

kesäkuu 29th, 2004

Muutama vuosi sitten tuntui olevan muotiakin puhua syrjäytymisestä ja edelleen tuota termiä paljolti käytetään. Ilmeisesti syrjäytymisellä ja syrjäytyneillä tarkoitetaan ihmisiä, jotka syystä tai toisesta ovat joutuneet yhteiskunnassa marginaaliin. Useimmiten siihen liitetään elämänhallinnan kirpoaminen. Toimeentulo muodostuu yhteiskunnan tukimuodoista, päihdeongelma on yleistä ja muutenkaan ei juuri ole positiivista osallistumista oman tai läheisten hyvinvoinnin ylläpitoon. Silloin kyllä puhutaan ongelmasta.

Muistelenpa kuitenkin, että jokin alan tutkija on arvostellut koko syrjäytyneet -termin käyttöä liian osoittelevana. Huoli oli, että termillä pahoinvointi laitetaan yksilön itsensä syyksi. Pitäisi puhua yhteiskunnan syrjäyttämistä ihmisistä. Olisiko niin, että yhteiskunta menollaan on syrjäyttänyt ihmisiä. Onko meno niin kiihkeää, että keskipakoisvoiman heittämänä se osa ihmisistä, jotka eivät jaksa pyörteessä pitää kiinni yhteiskunnan keskiöstä paiskautuu sen reunoille? Tuo tuntuu jo kauhukuvalta. Jos niin olisi niin hyvin ymmärrän, että siitä jännityksestä haluaakin eroon ja rauhaan hieman syrjemmälle – vapaaehtoisesti. Puhutaan oravanpyörästä. Moni haluaa oravanpyörästä pois. Syrjään mennyt ei siis välttämättä ole pahoinvoiva, vaan järkevän päätöksen tehnyt ihminen. Syrjässä olevia lienee siis monenlaisia. Henkinen rauha talouden edelle on viisautta, mutta tähän ylellisyyteen harvalla vain on varaa. Täällä on vain pärjäiltävä.

Mikä tuota pyörän vauhtia sitten aiheuttaa? Yhteiskunnan kehittyminen, työelämän haasteet, kouluttautumisen vaatimukset? Useinkin syrjäytymisen ja työttömyyden väliin laitetaan yhtäläisyysmerkit. Työttömyys harvemmin on vapaaehtoista. Huonoina vuosina työttömiä tuli kasapäin, kun yritykset joutuivat saneeraamaan. Monia noista työpaikoista ei ole enää koskaan tullut takaisin, ammattialojakin on hävinnyt. Huonoina vuosina työttömäksi joutunut ei enää löydä sitä työtään, josta joutui työttömäksi. Töistä pois joutuminen kirvoittaa otteen keskiöstä. Elämänhallinta voi olla vaikeaa, jos talouden kanssa tasapainoileminen on jokapäiväistä.

Totta on se, että mikäli työttömyys on pitkittynyt vuosien mittaiseksi, niin minimitoimeentulolla eläminen pikkuhiljaa kurjistuttaa taloutta ja asettaa ihmisen haavoittuvaksi taloudellisessa mielessä. Pienetkin lisämenot järkyttävät elämää. Tapahtuu köyhtymiskehitys. Seurauksena saattaa olla aktiivisuuden vähenemistä, uskon puutetta tulevaisuuteen, lamautumista. Onneksi kuitenkaan innovatiivisuus, kekseliäisyys ja henkinen viriiliys ei maksa mitään. Olen ollut mukana Mielenterveysseuran työllisyyshankkeissa ja muutoinkin työskennellyt sosiaali– ja terveyspuolen hommissa ja voin sanoa, etten montaakaan välinpitämätöntä ihmistä ole kohdannut. Monta taloudellisesti köyhtynyttä sekä työllistymisen haasteiden edessä luovuttanutta kuitenkin.

Lienee niin, että paras keino auttaa ihmisiä pois köyhtymisen alhosta on antaa tukea työllistymiseen. Työllistyminen parantaa taloudellista tilannetta. Talouden kohenemisen myötä mahdollisuudet elämäntilanteen kohentamiseen paranevat. Sanotaan ettei raha tuo onnea, mutta kyllä se kummasti rauhoittaa. Pitänee paikkansa. Looginen jatkokysymys seuraa. Kuinka ihmeessä sitten löytää ihmisille työtä? Monille paras keino työllistyä on kouluttautua. Koulun penkille lähtemisessä on kuitenkin kynnys, liian iso kynnys monille.

On aika iso palanen vapaaehtoistyölle tuo työllistymisen tukeminen. Siihen olemme kuitenkin omalta osaltamme lähteneet mukaan Ankkurit Ylös –hankkeella. Mitä sellaista lisäarvoa vapaaehtoistyö voi tuoda mitä ei työvoima- ja sosiaalitoimen toimesta ole jo tehty? Ehkäpä siinä kuitenkin on pieni punainen lanka. Vertaistuki. Monasti olen huomannut, että viranomaisen toimesta annettu tuki työllistymiseen usein kaatuu uskon puutteeseen, vaatimus kouluttautumisesta tuntuu mahdottomalta kynnykseltä. Vertaisen toverin antama tuki asioiden pohtimiselle, yhteinen realistinen arviointi tilanteesta ja mahdollisuuksista saattaa kuitenkin avata uusia näkymiä, henkinen kynnys madaltuu. Onnistuneen loikan työttömyydestä työllisyyteen tehneen vertaisen antama usko asioiden todelliselle kohenemiselle on kullanarvoista. Tärkeää on löytää se oma juttu. Tämän jälkeen saatu viranomaistuki ja tieto asioiden käytännön edistämisestä voi viedä työttömyydestä työllisyyteen. Tästä on kyse Ankkurit Ylös –hankkeessa. Homma myös toimii kohtuullisen hyvin. Se on tutkittu ja testattu Suomen Mielenterveysseuran Kolmas Linkki –projektissa. Omassa hankkeessamme käytämme pohjana tuossa projektissa syntynyttä käsikirjaa.

Hyviä kesäkelejä toivotellen.

Vene yhdistyksen metaforana

toukokuu 19th, 2004

Kevät on tullut, aurinko lämmittää ja puistokatua ajellessa puiden tuore vihreys tuntuu talven jälkeen ylitsevuotavan pakahduttavalta. Siltä se tuntuu joka kevät – yhtä uskomattomalta. Neljä vuodenaikaa on sellainen rikkaus, josta en itse koskaan haluaisi luopua muuttamalla kaukomaille. Yhdistyksen toiminnassa kevät on tietysti puuhakasta aikaa. Odottelemme aikaa, jolloin pääsemme mökille, hieman kunnostamista siellä tiedossa. Puutarhaihmiset kaipaavat kuumeisesti kasvimaalle. Saareen pääsyyn tarvitsemme venettä.

Veneen kunnostus on tulossa perinteeksi, jo kaksi kevättähän tässä on nautittu puuveneen omistajan työläästä keväästä. No, totuuden nimissä on sanottava, että itse olen ollut venerannassa tasan kerran tänä keväänä. Onneksi yhdistyksestä löytyy aktiiveja toimijoita, jotka kokevat kohtalaisen raskaan työn puuveneen kimpussa mielekkääksi toiminnaksi. Yhdessä tehden siitä ei myöskään tule liian raskasta kenellekään. Kapteenille tiedoksi, että allekirjoittaneellakin on kyllä tarkoitus keritä venerantaan töihin vielä ennen kuin vene on vesillä. Epäilemättä siellä jokin työ on meikäläisellekin vielä varattuna.

Ennen yhdistyksen perustamista, silloin kun toimimme projektina ja yhdistys oli vielä vain kiilto mukana olevien silmissä, ajattelin mielessäni venemetaforaa. Muistan asiasta silloin keskustelleenikin projektijohtajan kanssa. Metaforassa yhteinen veneen kunnostaminen edusti kaikkea sitä mitä yhteistoiminnan oli tarkoitus parhaimmillaan olla. Nyttemmin ajatus on siis tullut todeksi, vaikka silloin veneen hankkiminen ei ollut suunnitelmissa. Venehän tuli sittemmin tarpeelliseksi, kun saimme vuokrattua yhdistykselle mökin saaresta.

Siis metaforan, mieli-, kielikuvan, selitykseen. Veneen laittaminen yhdessä veneilykuntoon vaatii monenlaista osaamista, yksi osaa yhden asian ja toinen omaa toisenlaista kykyä ja osaamista. Yhdessä vene kunnostuu ja saadaan vesille. Veneen kunnostamien sinänsä on kuitenkin ikään kuin toissijainen tavoite. Ensisijainen tavoite on saada vene vesille, jotta sillä voidaan seilata yhdessä päätettyyn päämäärään. Vesillä ollessa kaikilla on myös oma tehtävänsä: yksi toimii ohjaajana, yksi avustaa suunnistuksessa, yksi huolehtii köysistä, jne. Kaikkeen ei tarvitse yksin pystyä. Kuljetaan matka yhdessä, päästään perille. Mielikuva on varsin kaunis, olisiko imeläkin, jos oikein hehkuttaa. Se on kuitenkin mielikuva, jota kannattaa vaalia. Niinhän se useimmiten maailmassa on; yksin emme pysty, toveria tarvitaan. Hienosti sanottuna tarvitaan yhteistyötaitoja, kykyä tulla toimeen toisten kanssa. Missä muussakaan se kauniimmin konkretisoituu kuin tuossa venemetaforassa.

Kesä on kulman takana. Yhdistys tarjoaa monenlaista mielekästä puuhaa kesäisessä luonnossa. Nautitaan tulevasta toimeliaisuudesta ja onnellisesta kesäisestä toimettomuudesta. Yin Yang.

PS. … telkkarissa lupasivat juuri aamuksi pakkasta, ilmeisesti ei aivan vielä kannata niitä shortseja kaivaa kaapista …

Vapaaehtoisesta mielenterveystyöstä

huhtikuu 9th, 2004

Olimme toiminnanjohtaja Saarimaan kanssa perjantaisella ”työnohjaustapaamisellamme” parin tuopin ääressä. Shakkipelin jälkeen puheemme ohjautui vapaaehtoistoiminnan hankaluuksiin ja varsinkin siihen, kuinka vaikea ihmisiä on saada mukaan vapaaehtoiseen mielenterveystyöhön. Kaiken hankaluuden perustana tuntuu jo olevan yhdistyksen nimi. Mielenterveys -sanan kuullessaan tavallisen hyvän mielenterveyden omaavat ihmiset kääntyvät helposti kannoillaan. Vaikuttaa siltä, että ennalta ehkäisevä mielenterveystyö ymmärretään helposti väärin.

Mielenterveystyötä on monenlaista. Mielenterveysseuran paikallisyhdistysten toiminta on perinteisesti ollut kriisityötä sekä tukihenkilötoimintaa tai asumisen tukitoimintaa. Tukihenkilö on henkilö, joka toimii mielenterveyskuntoutujan tukena ja toverina arjessa selviytymisessä. Kun kriisityö ja tukihenkilötyö ovat erityisesti tukityötä, niin meidän yhdistyksemme järjestämän toiminnan tehtävänä on keskeisesti ennaltaehkäistä. Tehtävänämme on järjestää sellaista toimintaa, jossa mukana olevat voivat kokea saavansa mielihyvää ja onnistumisenkokemuksia ja siten tulevansa arjessa autetuksi. Meidän yhdistyksemme ei perinteiseen tukihenkilötoimintaan ole toistaiseksi lähtenyt, vaikka koulutuksiakin on käyty. Perinteinen tukihenkilötoiminta on koettu vieraaksi. Oman yhdistyksemme lähtökohdat ovat olleet erilaiset verrattuna siihen, mistä lähtökohdista paikkakunnille on perinteisesti lähdetty Mielenterveysseuran paikallisyhdistystä perustamaan.

Yhdistyksemme toiminta sai alkunsa Kolmas Linja –projektista. Nelisen vuotta sitten keskeinen ongelma yhteiskunnassa tuntui olevan ihmisten syrjäytyminen pidentyvän työttömyyden seurauksena. Näin ollen keskeinen projektityön areena oli tuon syrjäytymisen ehkäiseminen ja siihen työhön työmallin löytäminen. Valtakunnallisen Kolmas Linja -projektin tehtävänä oli Helsingissä tarjota kaakkoisen alueen pitkään työttömänä olleille miehille mielekkään tekemisen ja yhteisössä toimimisen mahdollisuuksia. Tätä toimintaa olemme onnistuneen projektin jälkeen jatkaneet itsenäisenä yhdistyksenä vuodesta 2001 alkaen.

Mielekäs toiminta on mitä hyvänsä mökin- tai veneen rakentamisesta liikunnan harrastamiseen tai kulttuuritapahtumiin osallistumiseen. Meidän tukityömme on toiminnallisissa pienryhmissä tapahtuvaa toimintaa. Ryhmänohjaaja on toiminnan mahdollistaja; ryhmän kokoaja ja koordinaattori, järjestelijä (tukihenkilö – jos asia niin halutaan ilmaista) oli ryhmän agendalla sitten veneenrakennusta tai elokuvissa käyntiä. Yhdistyksen toiminta on nykyisin avointa kaikille halukkaille, niin työllisille kuin työttömille kuin eläkeläisillekin, niin miehille kuin naisille. Ryhmään osallistuminen on sosiaalinen tapahtuma, parhaimmillaan se tuo ihmisiä marginaalista pois, syrjästä keskemmälle. Moottorina on toiminnasta saadun hyvä mielen mukanaan tuoma oma aktivoituminen. Yhdistyksemme toimintaa ei välttämättä erota liikunta tai kulttuuri –yhdistyksen toiminnasta.

Mielenterveystyöhön meidät liittää se ajatuksellinen lähtökohta, jonka vuoksi olemme tätä toimintaa alun perin lähteneet toteuttamaan. Toiveeni onkin, että Laadukasta kulttuuria vapaaehtoistyöhön –hankkeeseen osallistumisen avulla ja kokemuksella, saisimme tämän oman työmme ikään kuin mallinnettua yhdeksi mielenterveystyön toimintamalliksi. Projektinhan tiimoilta jo todettiin, että toiminnalliset ryhmät parhaimmillaan toimivat syrjäytymistä ehkäisevästi – se lienee mielenterveystyötä. Tarvittaisiinko mielenterveystyön vapaaehtoisille omaa toiminnallisten ryhmien ohjaajakoulutusta? Toteutuuko se Kaverit mukaan –välittäjäorganisaatiohankkeen kautta, jossa olemme mukana oman Ankkurit ylös –projektin tiimoilta?

Oli tukihenkilön tehtävänä sitten asumisen tukitoiminta tai toiminnallisen ryhmän ohjaaminen niin koulutusta tarvitaan. Ohjaajien kouluttaminen entistä ammattitaitoisemmiksi tulee meidänkin yhdistyksessämme ajankohtaisemmaksi uusien hankkeiden myötä. Tänä vuonna alkava ”Ankkurit ylös” vaatii vapaaehtoisilta ohjaajilta enemmän valmiuksia, kuin mitä omassa perinteisessä ryhmätyössämme on vaadittu. Ensi vuonna tositeolla starttaava Koivula – hanke asettaa toiminnassa mukana oleville vapaaehtoisille taasen omia vaatimuksia. Hankkeiden onnistuminen osaltamme hyvin tai erittäin hyvin liittyy keskeisesti siihen kuinka onnistumme rekrytoimaan vapaaehtoisia mukaan toimintaan.

Vapaaehtoistyö ei ole palkkatyötä, muttei se ihan tavallinen harrastuskaan ole. Paljon vaaditaan sitoutumista ja osaamista – varsinkin mielenterveystyön kentällä. Vapaaehtoistyö on aina – niin nykyisinkin – paikannut yhteiskunnan turvaverkkoa sekä tehnyt niitä tehtäviä, jotka täytyy tehdä, mutta johon yhteiskunnalla ei tunnu olevan resursseja. Ilman vapaaehtoisten tekemää taustatyötä olisi moni urheilumenestyskin jäänyt saavuttamatta. Kuinka saisimme mielenterveystyön vapaaehtoistoiminnasta niin haluttavaa, että rekrytointi olisi menestyksellisempää? MieTo:n juttu on ollut, että yhdistyksenä tarjoamme yhteisiä tekemisen mahdollisuuksia ihmisille. Sen toiminnan sivutuotteena tulemme saavuttaneeksi mielenterveyttä tukevia asioita; hyvää mieltä ja mukavaa yhdessäoloa. Jos rahaa olisi niin nykyaikaisen markkinoinnin avulla toisin tämän tosiseikan kaikkien helsinkiläisten tietoon.

Pikaruokaa vai pikaista ruokailua?

maaliskuu 2nd, 2004

Tämä länsimainen hyvinvointiyhteiskuntamme on jännä paikka. Niinkin jokapäiväisestä asiasta kuin syömisestä voi tulla sairaus ja häiriötila. Ihmiset sairastuvat syömiseen, lääkärien diagnoositaulukoista löytyvät sellaiset sairaudet kuin anoreksia ja bulimia. Toisaalta iso joukko kanssakansalaisistamme sairastuu syömisestä. Televisiossa kerrottiin, että köyhät ovat lihavimpia. Kun ihmisellä on rahaa sillä tavalla rajoitetusti, että joutuu pohtimaan mitä ruokaa kaupasta ostaa, niin ilmeisesti on niin, että ne halvimmat ruoat ovat rasvaisimpia. Ihmiset ostavat eineksiä. Mihin katosi se ruoanlaiton perinne ja osaaminen?

Kävin tuossa aikaisemmin talvella ruokailemassa hampurilaisravintolassa. Sana ravintola pitäisi kai laittaa lainausmerkkeihin näistä paikoista puhuttaessa. Yhtäkaikki oli nälkä ja olen kuitenkin aina pitänyt kyseisen ketjun tuotteista. Hampurilaisravintolaan mennessä saa varautua jonottamaan – seisaaltaan, ikään kuin kaupan kassalla tai lippujonossa. Toisaalta saa varautua kestämään hälinää, kovaäänistä keskustelua ym. kolinaa ja kilinää, sanalla sanottuna sellaista kiireen tuomaa hässäkkää sekä tietysti kiukuttelevien lasten mekkalointia. Ruokahetken tulisi olla juuri päinvastainen kokemus – rauhallinen ja kiireetön. Liekö tämänkin ketjun suunnittelijat ajatelleet pikaruoalla sitä, että asiakas ruokailee mahdollisimman nopsaan ja lähtee nopsasti pois ”ravintolasta”. Itse ajattelisin, että pikaruoka tarkoittaa sitä, että ruoka tulee nopeaan eikä sitä, että olen täällä hankkimassa mahahaavaa ja hermojen kiristystä. Valistuneena kansalaisena toki tiedän tulevaisuudessa mennä syömään hampurilaiseni primetimen ulkopuolella, jolloin kyseisessäkin paikassa voi ruokailla kohtuullisen rauhassa.

Sushi on ilmeisesti jonkin sortin muoti-ilmiö. Kaupunkiin on tullut sushi -baareja ja valtakunnan päälehti kirjoittelee arvosteluja. Keskiluokan menestyjät ovat taasen saaneet hieman enemmän sisältöä elämäänsä. Sushista on mukava keskustella hieman vieraidenkin kanssa ja siten osoittaa sivistyneisyyttään. Itse en ole sushia syönyt saati itse valmistanut. Tosin, vuosia sitten olen japanilaisessa ravintolassa käynyt ja muistaakseni se oli aivan tyydyttävä kokemus. Japanilaiseen perinteeseen kuuluu minkä tahansa asian tekeminen pieteetillä ja aikaa käyttäen. Sielläpäin maailmaa melkein jokaisesta asiasta on tapana tehdä rituaali. Ilmeisesti on niin, että sushibaareissakin harrastetaan eräänlaista pikaruokailua. Tässä kuitenkin lienee se länsi- ja itämaisen kulttuurin ero. Siinä missä lännessä pikaruokailu tarkoittaa nopeaa ravintolasta poistumista niin itämaisessa kulttuurissa pikaruoka tarkoittaa sitä, että ruoka tulee nopeaan, mutta ruokailija voi aterioida rauhassa sen mukaan miten aikaa on käytettävissä.

Ruoan valmistaminen yhdessä on mukavimpia toveripiirin harrastuksia mitä voi ajatella. Myös aterian valmistaminen toisille on tyydyttävää puuhaa. Ihmistä ei ole tarkoitettu yksin ruokailevaksi olennoksi. Menin muutama aika sitten ilmoittamaan muutamalle toverilleni, että tarjoan aterian kotonani. Antelias tarjous on kuitenkin jäänyt. Tasaisin väliajoin olen kuitenkin saanut huomautuksia siitä, että yhteinen illanvietto tuntuu viipyvän. Paineistuksesta johtuen olen joutunut käyttämään hieman aikaa sen pohtimiselle, että mitä tarjoaisin. Syntyi idea – teen sushia. Jotenkin asia alkoi viehättämään sen verran, että nyt lienee aika lunastaa lupaus. Varokaa Te, jotka arvelette tämän koskevan itseänne. On tullut aika, jolloin lunastan lupaukseni. Ennen sitä täytyy kuitenkin pyytää Saarelaisen Jounia viemään minut johonkin sushibaariin katsomaan mitä se sushi itseasiassa on.

Yhteinen ruoanvalmistaminen ja yhteinen ruokailu on ollut MieTo:n juttu alusta lähtien. Tervetuloa Ankkuriin perjantaisin, silloin tehdään tavallista suomalaista ruokaa ja ruokaillaan yhdessä.