Archive for the ‘MieTo tiedottaa’ category

Syyskokouksen päätöksiä

joulukuu 2nd, 2010

MieTon syyskokouksessa 26.11. valittiin puheenjohtaja ja hallitus. Allekirjoittanut valittiin puheenjohtajaksi ja kiittää luottamuksesta. Hallituksen jäsenistöön tuli muutoksia. Pitkään hallituksessa palvelleet Heikki Elki, Eeva-Riitta Hirvonen ja Ulla Toivonen-Karjula halusivat jättää hallituspaikkansa muille. Myös Matti Frimanin tilalle valittiin uusi jäsen. Kiitokset tällä kertaa hallituksesta poisjääneille palveluksesta yhdistyksen päätöksenteossa.

Hallituksen kokoonpano 2011: Jouni Saarelainen, Kari Väisänen, Kari Peura, Kari Hakala, Ulla Korhonen ja Eija Luttinen. Uusi hallitus alkaa toimintansa vuoden alusta. Ensimmäinen kokous ja järjestäytyminen tammikuun aikana.

Toiminnantarkastajiksi valittiin Rea Luttinen ja Risto Lunkka, varatoiminnantarkastajiksi Lassi Rajamäki ja Matti Wallgren.

MieTossa tapahtuu viikolla 48

marraskuu 29th, 2010

Kaikki uudet ja vanhat tervetuloa toimintaan!

Tiistaina 29.11. toimisto ei ole auki, mutta keilaamaan lähdetään kello 10.15. Herttoniemen metroasemalta. Kyselyt Hessulta 040-589 0310.

Torstaina 2.12. tervetuloa toimistolle kello 10.00.

Perjantaina 3.12. toimisto avataan kello 10.00.. Ohjelmassa perinteinen ruokapiiri. Lisäksi tehdään yhdessä seuraavan viikon ohjelma.

Uimahallille ei mennä tällä viikolla.

Toimintasuunnitelma sekä arvot, toiminta-ajatus ja visio

marraskuu 28th, 2010

MieTon syyskokous pidettiin perjantaina 26.11.2010 yhdistyksen toimitiloissa. Kokous hyväksyi toimintasuunnitelman ja talousarvion vuodelle 2011. Lisäksi kokous vahvisti kevään ja syksyn aikana työn alla olleet MieTon arvot, toiminta-ajatuksen ja vision.

Toimintasuunnitelma 2011 (pdf, 127kt)
MieTon arvot, toiminta-ajatus ja visio

Yhteiskunnallinen yrittäjyys

marraskuu 27th, 2010

Kävin männä viikolla yhteiskunnallisen yrittäjyyden seminaaripäivillä Tampereella (ohjelma pdf-tiedostona). Yhteiskunnallinen yrityshän on sellainen, jossa voittoa ei jaeta omistajille vaan voitto kierrätetään yrityksen toiminnan kehittämiseen.

Yritysidea yleensä lähtee jostain epäkohdasta, jota halutaan omalla alueella korjata, esim. vanhusten hoito. Yhteisössä on havaittu, että vahustenhuolto alueella  on rempallaan, suuryritys X tuo vanhuksille kylmiä aterioita eikä tietenkään voi puuttua muihin asioihin esim. siivoukseen tms. Alueella syntyy ajatus hoitaa asia paremmin. Perustetaan oma alueellinen yritys, joka kilpailee vanhusten kotihoidosta muiden yrittäjien kanssa. Kilpailuetuna ei tarvitse olla hinta vaan parempi palvelu, työntekijöille maksetaan normaalia palkkaa.Yritys menestyy, laajenee ja alkaa tuottamaan voittoa. Voittoa ei jaeta yrityksen omistajille (jotka siis yleensä ovat niitä samoja alueen aktiiveja tai esimerkiksi yhdistyksiä, jotka idean alunperin keksivät), vaan voitto siirretään toiminnan kehittämiseen. Paitsi, että tämmöinen toiminta tuottaa parempaa palvelua alueen asukkaille, niin se tarjoaa oikeita avoimen markkinoiden työpaikkoja ihmisille.

Löytyisiköhän esimerkiksi Roihuvuoren alueelta tarvetta ja kiinnostusta yhteiskunnalliseen yrittämiseen?

Jari

Lisätietoa yhteiskunnallisesta yrittäjyydestä

Ilon ja huolen aiheita

marraskuu 6th, 2010

Maailman mielenterveyspäivänä 10.10.2010 MieTo kumppaneineen pyysi ihmisiä Helsingin rautatieasemalla kirjoittamaan ilon ja huolen aiheita maailman suurimpiin kirjeisiin.

Kuvia ihmisten viesteistä löydät MieTon kuva-albumista Flickrissä tai Facebookissa.

Rentoutus ja sydänmeditaatio ke 3.11. klo 18-19.30

lokakuu 25th, 2010

Mieto ry:n toimitilalla osoitteessa Roihuvuorentie 2, 00820 Helsinki. Bussit 80 ja 82 Herttoniemen metroasemalta pysähtyvät noin 100m päähän, autoille löytyy parkkitilaa viereisen koulun pihalta.

Tervetuloa rentoutumaan ja hiljentymään oman itsesi eli kaikkein arvokkaimman olennon ääreen. Tule sellaisena kuin olet, et tarvitse aiempaa kokemusta, pelkkä mielenkiinto ja avoin asenne riittävät. Tämä on myös sinulle, joka harjoitat näitä asioita päivittäin. Ryhmässä energia lisääntyy ja keskittyminen helpottuu, kun joku ohjaa ja antaa suuntaviivoja mihin ja miten ollaan menossa.

Asetumme kuuntelemaan oman sisimpämme viestejä ja nauttimaan hiljaisuudesta sekä siitä syntyvistä oivalluksista. Päästämme irti mielen hälinästä ja vain yksinkertaisesti asetumme olemaan se kuka todella olemme.

Tule mukaan nauttimaan yhteisestä hetkestä itsesi kanssa, tervetuloa.

Sanna Julkunen
Liikunnanohjaaja, hieroja, Thai-healingin terapeutti, näkijä

Ohjelma viikolla 43

lokakuu 22nd, 2010

trading opzioni binarie cos///////\\\\'è Tiistaina 26.10.
Kokoontuminen klo 10 toimistolla. Pelataan petankkia jos sää sallii.
Klo 11.30 uintia Itäkeskuksen uimahallissa

somma minima per iniziare con opzioni binarie Torstai 28.10.
Kokoontuminen klo 10 toimistolla. Ohjelma vielä avoinna.
http://aimtech.es/wp-cron.php?doing_wp_cron=1512743234.5941700935363769531250
Perjantai 29.10.

Ruokaperjantai toimistolla alkaen kello 10

Tervetuloa!

Valitus- ja tyytyväisyyskirjeet täyttyivät 10.10. Helsingin rautatieasemalla.

lokakuu 19th, 2010

Sunnuntaina 10.10. vietettiin maailman mielenterveyspäivää. http://www.ivst-vz.de/?debin=richtig-traden-mit-bin%C3%A4ren-optionen MieTo oli yhdessä Pääkaupunkiseudun mielenterveysseuran ja Suomen Mielenterveysseuran kanssa viemässä eteenpäin välittämisen viestiä ja lataamassa mielen hyvinvointia Helsingin rautatieasemalla.

Asemalla oli mahdollisuus kokeilla onnea arvonnassa, liikkua ja nauttia tanssiryhmän esityksistä, keskustella hyvinvoinnista sekä kirjoittaa huolen ja ilon aiheita maailmaan suurimpiin kirjeisiin. Kirjoittamiseen kannustettiin Aleksis Kiven sanoin:

”Sano kielin, puhu mielin, luihkaise riemu rinnastasi ulos! Vuoret roikkaa, metsä kaikaa ja taivaassa ollaan ääneti hetki aikaa, hetki pyhä ja lyhykäinen. Siinä on värssy, Jukolan Jussin sepittämä riemuissansa.” (Kivi: Seitsemän veljestä)

Ohessa paikalla olleen Ullan raportti onnistuneesta päivästä:

Mieto ry vietti ja vietteli assalla olijat osallistumaan 10.10. -päivään, joka on maailman mielenterveyspäivä, Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kaikkien näiden hengessä olimme asialla.

Pitkiin KIVAA ja TYHMÄÄ -paperiliuskoihin sai jättää sanomansa ”miltä tuntuu”. Sanojia ja sanottavaa riitti. Jotain on tarttunut nettikirjoitteluista: reippaasti, rohkeasti ja halukkaasti tartuttiin tussiin

Olisiko ohikulkija assalla kymmenen vuotta sitten uskaltanut edes vilkaista tällaista touhua?

Ei ihan vielä tullut suomalaista kirjallisuuttaa, mutta tulevaisuutta ei tältäkään osalta vielä ole kirjoitettu.

Assalla konttaaminen ei kaikille ole tavallista, mutta kyllä se kävi turisteiltakin. Tässä ei palvotttu outoja jumalia ei edes Hermestä, matkustajan jumalaa.

Kiitoksia osallistujille ja tapahtumassa mukana olleille talkoolaisille. Ensi vuonna uudestaan!

http://corkcity1916.ie/?kalcerko=3-little-pigs-trading-strategy-ebook&7c3=7c Mitä kirjeille pitäisi tehdä? Ideoita tai toiveita?

Ohessa muutama kuva tapahtumasta. Lisää löytyy MieTon kuva-albumista.

Syyskokous perjantaina 26.11.

lokakuu 19th, 2010

MieTo ry pitää sääntömääräisen syyskokouksen http://bti-defence.com/language/id/kdh-defense-systems-id/ perjantaina 26.11. klo 18 yhdistyksen toimitilassa (Roihuvuorentie 2). Samalla nautimme perinteisen pikkujouluaterian.

Syyskokouksen asialistalla ovat sääntömääräiset asiat eli

  • vahvistetaan seuraavan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio
  • päätetään jäsenmaksun suuruudesta
  • valitaan yhdistyksen puheenjohtaja sekä muut hallituksen jäsenet
  • valitaan kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa.

Kokouksen asiakirjat ovat jäsenten luettavissa omalla sivullaan. Sivun salasana toimitetaan jäsenkirjeen mukana.

Yhdistyksen jäsenillä on mahdollista vaikuttaa syyskokouksessa käsiteltäviin muihin asioihin esittämällä yhdistyksen puheenjohtajalle kirjallisesti asian, jonka haluaa syyskokouksessa käsiteltävän. Asia lisätään kokouksen asialistalle.

Mieton hallitus pitää kokouksen torstaina 4.11. klo 16.30, jossa lyödään syyskokouksen asialista lukkoon. Mikäli haluat jonkun asian käsiteltävän yhdistyksen syyskokouksessa, niin ilmoita siitä sähköpostitse osoitteeseen mieto(at)mieto.fi viimeistään 2.11. mennessä.

Syykokouskutsut ja jäsenkirjeet lähetetään yhdistyksen jäsenille viikolla 45.

Terveisin, Jari

Maailman mielenterveyspäivä Helsingin rautatieasemalla

lokakuu 1st, 2010

1010-mainosMaailman mielenterveyspäivän 2010 pääviesti on välittäminen. 10.10. muistetaan siis läheistä, ystävää, sukulaista, kummilasta tai -vanhempaa, työtoveria, ketä vain, joka ilahtuu yhteydenotostasi tai käynnistäsi.

MieTo on yhdessä Suomen Mielenterveysseuran ja Pääkaupunkiseudun mielenterveysseuran kanssa viemässä eteenpäin välittämisen viestiä ja lataamassa mielen hyvinvointia Helsingin rautatieasemalla klo 11-16. Ohjelmassa mm.

  • Kirjoita viesti maailmaan suurimpiin kirjeisiin huolen tai ilon aiheistasi
  • Kokeile onneasi arvonnassa
  • Liiku mieli hyväksi – kokeile zumbaa ja Les Mills –ryhmäliikuntaa
  • Nauti tanssiryhmien esityksistä
  • Pistä suu makeaksi
  • Katso, mitä Onnen nopat kertovat sinulle
  • Kelpaaks seura: Tule Mielenterveysseuran ständille kertomaan kuulumisia, keskustelemaan hyvinvoinnista, ja kuulemaan seuran toiminnasta
  • Auta valtakunnallista kriisipuhelinta auttamaan – Osallistu Puhelu pelastaa -kampanjakeräykseen

Mukana menossa myös Liikuntakeskus Club Feeniks, Tanssikeskus Footlight, Tanssikoulu DCA, Ifolor, Haven Yhtymä, The Fire Gypsies ja Zumba-ohjaaja Sarianna Laukkanen.

Maailman mielenterveyspäivän aikataulu

11.00 Mielenterveyspäivä käynnistyy
11.00–11.30 Club Feeniks, Les Mills näyte
12.20 – 12.25 Tanssikoulu DCA:n esitys
12.45 – 13.15 Sarianna Laukkanen, zumba ohjaus
13.25 – 13.35 The Fire Gypsies esitys
13.45 – 14.15 Club Feeniks, Les Mills näyte
14.45 – 14.55 Tanssikeskus Footlightin tanssiryhmä Lazy Legz

Tapahtuman mainos (pdf)
Tapahtuma Facebookissa