Sitruunamehua

21.11.2013 kirjoitti MieTo ry Kommentoi »

Joskus elämä tarjoaa sitruunoita ja silloin pitäisi jaksaa tehdä sitruunamehua. Niinhän sitä sanotaan.

Odotuksemme syntyvät eletystä elämästä. Jokaisella meistä on omamme. Ajattelemme eri tavoin, olemme oppineet erilaisia asioita ja suhtaudumme muutoksiin yksilöllisesti. Monesti pidämme omaa ajattelutapaamme ainoana oikeana tai ainakin parempana kuin toisen tapa ajatella.

Kun oikein kovasti pitää kiinni omasta ajattelumallistaan, joutuu väkisinkin kahnauksiin ympäröivän maailman kanssa. Kaikki eivät ajattele samoin. Kaikki eivät näe asioita samoista näkökulmista. Toisinaan kohtaamme ihmisiä jotka ylentävät itsensä alentamalla toisia. Elämä ei aina ole oikeudenmukaista. Kukaan ei ole luvannutkaan että se olisi.

Tutkimuksen mukaan ihminen lukee artikkeleita jotka tukevat hänen omaa näkökulmaansa. Ehkä emme luonnostaan ole avoimia uusille asioille tai ajatuksille. Omia ajatuksia ja mielipiteitä on helppoa selitellä itselle parhain päin ja todistella omaa viisauttaan. Olemme mestareita siinä. Tutkimusten mukaan, valitsemme miten tahansa, olemme pääsääntöisesti lopuksi valintaamme tyytyväisiä. Koemme sen parhaaksi valinnaksi.

Ylipäänsä toisten ihmisten kanssa eläminen voi olla hankalaa. Joku tutkija kyseenalaistikin että onko nykyihminen vielä tarpeeksi kehittynyt asumaan ahtaasti kaupungissa. Siitä ei ole kauan aikaa kun olimme luonnon helmassa ja tilaa riitti kaikille. Ei tarvinnut opettaa liikenteessä törttöileviä kanssaihmisiä nyrkeillä ja kansainvälisillä käsimerkeillä, ei tarvinnut ottaa omaa tilaa kiilailemalla jonoissa tai seisomalla keskellä katua vain koska siihen “on oikeus”.

Mitä enemmän pidämme kiinni “omista oikeuksistamme” ja olemme valmiita taistelemaan niiden puolesta, sitä enemmän olemme sotatilassa ympäristömme kanssa. Jokaisesta kohtaamisesta voi tulla henkilökohtainen kaupunkisota.

On helpompaa vain mennä virran mukana. Kuin surffaten laineiden päällä, huolehtien että suunta on kuitenkin oikea.

Voit antaa asioiden olla. Jättää ne omaan arvoonsa. Päästää irti ikävistä asioista ja tapahtumista. Se ei ole helppoa, mutta mitä enemmän sitä tekee, sitä paremmaksi siinä tulee. Kannat itse kaikki tunteesi sisälläsi. Vaikka yrittäisit niitä muille jakaa olemalla ilkeä, töykeä, röyhkeä, vahvistat samalla sisälläsikin olevaa tunnetta. Kun kohtelet itseäsi myötätuntoisesti, lempeydellä, on irtipäästäminen helpompaa ja olo kevenee.

Muista että meillä jokaisella on oma sosiaalinen todellisuutemme, emmekä sen tähden näe asioita samalla tavalla. Harvoin onnistumme toisia vakuuttamaan oman näkökantamme oikeellisuudesta, joten jos vakuuttelu ja opettaminen ei ole se mitä nautit tehdä, päästä irti.

Kun elämä tarjoaa sitruunoita, tee sitruunamehua. Anna hetken olla sellainen kuin se on ja yritä löytää siitä parhaat puolet. Suuntaa katse positiiviseen ja pidä se siellä. Kaikki tapahtunut on jo mennyttä.

Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!