Onnellisuuskävelyä

26.10.2012 kirjoitti MieTo ry Kommentoi »

this article Kävelymeditointi on helppo tapa katkaista kiireistäkin päivää. Kävelymeditointia voi tehdä kymmeniä sekunteja tai kymmeniä minuutteja. Harjoitetta voi tehdä pienien siirtymien yhteydessä, vaikka huoneesta toiseen siirtyessä tai pidemmillä kävelylenkeillä ennalta päätetyn etapin nauttien.

singles ingolstadt kostenlos Kävelymeditointia voi tehdä monella tavalla. Yksi tapa on kävellä kuin olisi onnellisin ihminen maan päällä.

view it Kun ihmiset kuulevat onnellisuuskävely tehtävän annosta, näen usein epäuskoisia kasvoja ja pieniä hämmennyksen ääniä. Emme ehkä ole koskaan ajatelleet, että voisimme nostaa onnellisuuden tunteen esiin ihan vain päättämällä tehdä niin. Mutta kun harjoitusta on tehnyt hetken aikaa, moni huomaa että harjoitus alkaa aukeamaan ja hyvä olo leviämään.

find more info

http://beerbourbonbacon.com/?niokis=cairo-dating-service&41c=2e Onnellinen tunne on mahdollista tuoda esiin keskittymällä siihen. Aluksi voi hymyillä, jolloin aivot tulkitsevat olotilamme onnelliseksi ja tunne leviää. Voi myös antaa onnellisuusaiheiden ja asioiden joista voi olla kiitollinen nousta esiin. Keskittymällä elämässä oleviin hyviin asioihin, hyvänolon tunne kasvaa. Se mihin kiinnitämme huomiota vahvistuu. Tai voi kävellä kuvitellen, että jokaisella askeleella onnellisuutta nousee maan uumenista jalkojen läpi vaikuttaen meihin positiivisesti. Jos keksit hyvän tavan nostaa onnellisuuden tunnetta esiin, käytä ihmeessä sitä. Kun olo on onnellinen, on kävely nautinnollista.

pop over to these guys Aina onnentunne ei nouse pintaan harjoituksen aikana. Joskus se nousee myöhemmin, joskus ei vain tunne mitään. Se ei tarkoita että harjoitus olisi turha tai mennyt pieleen. Päivät ja hetket ovat erilaisia, joten jokainen harjoituskin on omanlaisensa. Harjoitus on joka tapauksessa lepoa aivoille sekä hetki, jolloin ei tarvitse tehdä muuta kuin olla.

http://itwixie.com/?rimotyr=site-de-rencontre-gratuit-fotochat&d0f=a0 On hienoa katsella onnellisuuskävelyä tekevää ryhmää. Vaikka harjoitus on kohtuullisen vaativa, monien kasvot valaistuvat pikkuhiljaa kauniisti. Isossa ryhmässä harjoittaminen saattaa olla helpompaa, koska aistimme toisista huokuvaa onnellista energiaa ja se vaikuttaa meihin. Ilo tarttuu tutkimusten mukaan kuin flunssa: ihmisestä toiseen ja vielä kolmanteenkin.

click for info Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!