Ennakkoluuloista meditointiin

12.09.2012 kirjoitti MieTo ry Kommentoi »

source link Vaikka yhä useampi on löytänyt meditoinnin ja läsnäolon avuksi stressin hallintaan ja tieksi kohti rauhallista elämäntapaa, kuulee myös ennakkoluulojen värittämiä luuloja harjoittamisesta.

sites de rencontres avec chat En voi tulla meditointikurssille, koska en osaa rauhoittua. Olen niin tottunut toimimaan nopeasti – kaiken aikaa. Kursseilla kaikki harjoittelevat. Meditointi on harjoittelua lopun elämää. Ihmisen mieli on tehty ajattelemaan, joten vaikka kuinka harjoittaisi, mieli lähtee aika ajoin vaeltelemaan. Kurssi on hyvä paikka harjoitella, koska ryhmässä tekeminen auttaa yrittämään. Kun vieruskaverikin yrittää, on itsekin helpompi yrittää.

click here 90 minuuttia on liian pitkä aika tehdä harjoitusta. Jokainen varmastikin opettaa oman persoonansa ja mieltymystensä kautta, mutta minun kursseillani 90 minuuttiin mahtuu neljästä kuuteen harjoitusta. Harjoitusten välillä voi ottaa pienen paussin ja toisinaan harjoituksesta toiseen voi liukua ottamatta taukoa. Usein on mahdollista valita toimintatapa itse. Harjoitusten aikana on aina mahdollista nousta juomaan tai vessan tai kävelemään, jos itsestä tuntuu sille. Monet harjoituksista voi tehdä makuullaan ja nukahtaminen on sallittua.

enter

get link Minun tapani on tehdä harjoittelukerrasta “matka”. Pyrin viemään ihmiset matkalle missä lähdetään liikkeelle rauhoittumisesta, hetkeen tulemisesta ja hetken erilaisten ajatusten, tunteiden ja kehotuntemusten aistimisesta. “Matka” yleensä loppuu harjoitukseen, jossa liikutaan rakastavassa ystävällisyydessä ja opetellaan antamaan rakkautta ja myötätuntoa itselle sekä toisille.

get link Hipit meditoivat. Kursseilla käy aivan kaikenlaisia ihmisiä. Ulkonäöstä ei voi päätellä millä kurssilla ollaan. Ihmiset voisivat olla mistä tahansa toimistosta tai työpaikasta ulkonäkönsä puolesta. Kursseilla käy myös miehiä, vaikkakin naisia on usein enemmistö.

Yksi kerta jää välistä. Se ettei pääse jokaiselle kerralle mukaan, ei haittaa. Harjoitukset aina ohjataan ja jokainen harjoitus aloitetaan aina alusta.
Meditoinnista ei ole hyötyä. Meditoinnin terveysvaikutuksista löytyy paljon tutkittua tietoa ja lisää tutkimuksia tehdään kaiken aikaa. Terveyshyödyt ovat moninaiset. Niistä voi lukea lisää täältä. Kurssilla oppii erilaisia harjoituksia, joita on helppoa käyttää omassa arjessa, myös keskellä erilaisia arjen tapahtumia. Voit harjoittaa odotustilanteissa ja muuttaa pinnaa kiristävät hetket mukaviksi ja hyödyllisiksi.

follow link Mindfulness on elämäntapa. Pienet harjoitukset “hiipivät” elämään siten harjoittelua tukien ja hyvinvointia kohottaen. Mielestäni tärkeämpää on löytää itselle sopivat harjoitukset, kuin pitäytyä tiukkaan harjoitusohjelmaan. Kurssilla on mahdollista kokeilla erilaisia harjoituksia ja valita sieltä itselle sopivat harjoitteet käyttöön.

opzioni digitali da 1 euri affidabile Olen Life coach eli elämäntaidon valmentaja Heidi Helander-Hyvönen Laajasalosta, jossa myös yritykseni Almonda valmennus Oy sijaitsee. Olen myös työnohjaaja ja pidän onnellisuuskoulutuksia yrityksien henkilöstölle työkyvyn ylläpitämisen tueksi ja virkistykseksi. Pidän lisäksi erilaisia hyvinvointiin liittyviä koulutuksia ja kursseja. Kaikki työni pyrkii antamaan asiakkaille oivalluksia ja oppeja hyvinvoinnin parantamiseen ja kasvattamiseen. Jokainen voi olla onnellinen.

http://godswayradio.com/?rtyt=rencontre-homme-c%D0%93%C2%A9libataire-am%D0%93%C2%A9ricain&0d9=bc Perheeseeni kuuluu aviomies Olli-Pekka, poika Niklas sekä kaksi koiraa ja kaksi kania. Kirjoittelen blogissani huomioita, ajatuksia ja oivalluksia mm. elämästä, hyvinvoinnista, onnellisuudesta ja positiivisuudesta.

Elämä voi olla parempaa!